Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Martina Aitolehti Ylellä Miss Helsingin potkuista: ”Tilanne meni koko ajan pahemmaksi” – kansalta sataa kritiikkiä

Julkaistu:

parisuhdeväkivalta
Jessica Ruokola sai potkut Miss Helsinki -tittelistään kevään tapahtumien seurauksena. Aihe on jakanut kansan mielipiteet voimakkaasti.
Ylen aamu-tv:ssa keskusteltiin tänään parisuhdeväkivallasta ja siitä, saako väkivallan takia erottaa työstä. Aihe on ajankohtainen, sillä Miss Helsinki -kilpailun järjestäjä Martina Aitolehti erotti aiemmin kuluvalla viikolla Jessica Ruokolan roolistaan Miss Helsinkinä.

Jessica Ruokola pahoinpideltiin kotonaan pian Miss Helsingiksi kruunaamisen jälkeen tammikuussa. Ruokola päätti vaieta tapauksesta poliisille, eikä nostanut pahoinpitelystä syytettä. Hänen miesystävänsä tuomittiin tapauksesta joka tapauksessa viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

– Puoli vuotta on ollut aika kivistä Jessican kanssa. Alun perin olin sitä mieltä, että ilman muuta Jessica jatkaa. Tilanne meni koko ajan pahemmaksi. Lopulta tein päätöksen, että kaikkien kannalta on helpointa, jos Jessica siirtyy sivuun, Aitolehti sanoo ohjelmassa.

Aitolehti perustelee erottamista ennen kaikkea sillä, että runsas tapaukseen kohdistunut mediapaine ei sovellu yhteen Jessican elämäntilanteen kanssa.

– Hänen elämänsä on siinä tilanteessa, että siihen ei media kuulu, Aitolehti sanoo painokkaasti.

Syyllistetäänkö potkuilla uhria?

Aihetta kommentoi Ylellä myös Elina Nikulainen, Naisten Linjan toiminnanjohtaja. Nikulainen puhuu uhrin syyllistämisen ongelmallisuudesta väkivaltakeskustelussa.

– Huomion pitäisi olla väkivallantekijässä ja vastuu on hänellä, Nikulainen huomauttaa.

Aitolehti korostaa, että Jessica ei ole saanut potkuja päivätyöstään, vaan vastuutehtävästä, jota ei pystynyt hoitamaan.

– Jessica ei ole missään vaiheessa kyennyt aloittamaan missivuottansa. Jessicalla on silti oma päivätyönsä, missä hän käy ihan normaalisti, Aitolehti vastaa.

Aitolehti on saanut potkujen antamisesta runsaasti kritiikkiä kansalaisilta. Moni kokee, että potkujen antaminen on uhrin syyllistämistä. Sosiaalisessa mediassa aihetta kommentoidaan runsaasti.

Twiitit voi katsoa täältä, täältä ja täältä.

– Missiorganisaatio ei voi tukea rikollisjärjestöä, Aitolehti sanoo ykskantaan.

Hänen mukaansa Jessican miesystävä kuuluu rikollisjärjestöön.

”Jessicalla on nyt helpompaa”

Nikulaisen mukaan on tyypillistä, että väkivaltaisesta suhteesta ei lähdetä noin vain ensimmäisen väkivallanteon jälkeen.

– Se on hyvin pitkä prosessi, kun ihmisestä eroaa. Jotkut käsittelevät asiaa kuukausia, vuosia, jotkut eivät ikinä lähde. Vastuun pitäisi olla väkivallantekijällä, hän sanoo.

Nikulaisen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa poikkeuksellisen yleistä ja että Suomi on saanut asiasta lukuisia huomautuksia kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä. Aitolehti kuitenkin pysyy kannassaan siinä, että potkujen antaminen oli Jessican kannalta paras mahdollinen ratkaisu.

– Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että Jessicalla on nyt helpompaa, Aitolehti sanoo.

Ota kantaa

Olivatko Miss Helsingin potkut oikeutetut?

Kyllä 81% Ei 19%
Ääniä yhteensä 9060

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Trump on taipumassa Venäjä-pakotteiden hyväksymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. Näytä lisää