Vappu

Viihde

Valikko

Sotkuisaa eroa läpikäyvä Johnny Depp juhli Tukholmassa – bändikaveri: ”Hän voi hyvin”

Avioero
Näyttelijä on eroamassa vaimostaan Amber Heardista vain 15 kuukautta häiden jälkeen.
Näyttelijä Amber Heard, 30, on hakenut eroa puolisostaan Johnny Deppistä, 52. Heard jätti eropaperit 23. toukokuuta. Vuonna 2011 toisiinsa Rommipäiväkirjat-elokuvan kuvauksissa tutustunut pari avioitui vain 15 kuukautta ennen eroa.

Heard saapui oikeuden eteen kasvot ruhjoutuneina, ja syytti Deppin aiheuttaneen vammat. Heard haki puolisolleen lähestymiskieltoa, ja Depp saikin oikeuden päätöksellä väliaikaisen lähestymiskiellon.

Ainakaan tällä hetkellä lähestymiskielto ei tuota Deppille vaikeuksia, sillä hän on parhaillaan Euroopan-kiertueella Hollywood Vampires -yhtyeensä kanssa.
  • Jutun yhteydessä olevalla videolla nähdään Hollywood Vampiresin keikkaa Lissabonissa, missä yhtye esiintyi 28. toukokuuta.
Depp soittaa yhtyeessä kitaraa, ja bändin pääjäseniin kuuluvat Alice Cooper ja Joe Perry. Bändi konsertoi eilen maanantaina Ruotsissa Tukholmassa.

”Johnny voi hyvin”

Gröna Lundin huvipuistossa esiintynyt yhtye majoittui Grand Hotel -hotellissa, jonne seurue päätyi myös ruotsalaislehti Expressenin mukaan juhlimaan keikan jälkeen.

Lehden mukaan Depp kumosi hotellin baarissa drinkkejä ja vietti aikaa yhdessä bändikavereidensa kanssa. Hotellihuoneeseensa hän vetäytyi kello kahden aikaan yöllä.

Depp piti keikalla matalaa profiilia, ja tyytyi soittamisen lisäksi vain tervehtimään 17 000-päistä yleisöä. Bändin kitaristi Tommy Henriksen kertoi Expressenille yhtyeen rakastavan Tukholmaa ja aikovansa pitää siellä hauskaa.

– Ystäväni Johnny voi hyvin, hän kommentoi Deppin tunnelmia ja totesi, etteivät eropuheet vaikuta häneen.

Hollywood Vampires esiintyy vielä huomenna keskiviikkona Tanskassa ja 6. kesäkuuta Romaniassa ennen kiertueen jatkamista Yhdysvalloissa heinäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    6. Näytä lisää