Martta

Viihde

Valikko

Muistatko 1970-luvun orjuudesta kertovan Juuret-sarjan? Matrix- ja True Blood -näyttelijät mukana uudessa versiossa

Julkaistu:

Uusi versio
1970-luvun supersuosittu, orjuuden aikakaudesta kertova Juuret-sarja on päivitetty nykyaikaan. Roots-sarjassa nähdään joukko palkittuja tähtinäyttelijöitä. Sarja alkaa HBO Nordicilla tänään.
Ennätykselliset 130 miljoonaa amerikkalaista seurasi orjuudesta kertovaa tv-ohjelmaa Juuret (Roots), kun sarja näki päivänvalon tammikuussa 1977.

Alex Haleyn Pulitzer-palkittuun romaaniin (1976) perustuvasta eeppisestä, 8-osaisesta minisarjasta tuli samalla yksi Amerikan kautta aikain katsotuimmista tv-sarjoista.

Amerikasta suosio jatkui ympäri maailmaa, ja pian Roots oli maailmanlaajuisesti suosittu sekä palkittu tv-sarja. Päähenkilöiden joukossa oli poikkeuksellisesti useita tummaihoisia, ja sarjaa tähdittivät sen aikaiset alan tähtinäyttelijät. Joukossa olivat muun muassa John Amos, Lorne Greene, Lloyd Bridges, Madge Sinclair, O.J. Simpson ja George Hamilton.

Sarja sai myös 7-osaisen jatkosarjan Juuret: seuraava sukupolvi (Roots: The Next Generations), joka kiinnitti puolestaan sellaisia supertähtiä kuin Marlon Brando, Henry Fonda ja Olivia de Havilland.

Nyt koko tarina on tehty uudelleen tv-sarjaksi, ja sen aloitusjakso esitettiin ensi kertaa maailmalla eilen, Yhdysvaltain muistopäivänä (Memorial Day). Suomessa sarja nähdään HBO Nordicilla tästä päivästä lähtien.

Päärooleihin on valittu lukuisia palkittuja näyttelijöitä, kuten Jonathan Rhys Meyers, Laurence Fishburne, Anna Paquin ja Forest Whitaker.

– Nyt myös uudella yleisöllä on mahdollisuus kokea tämä eeppinen perhetarina tuoreella visiolla, joka on erittäin innostava ja viihdyttävä, kertoo sarjaa tuottaneen History-kanavan johtaja Paul Buccieri.

Tarina perustuu todellisiin tapahtumiin

Tarina perustuu osittain todellisiin tapahtumiin. Alex Haley tutki peräti 12 vuoden ajan omia sukujuuriaan, matkusti esi-isiensä synnyinseuduille ja kirjoitti lopulta tarinan omien tutkimustensa pohjalta. Faktojen todenperäisyydestä kiisteltiin pitkään.

Roots: The Saga of an American Family -romaani oli The New York Timesin parhaiten myytyjen kirjojen listaykkösenä peräti 22 viikkoa ennen tv-sarjan alkua ja pysyi listalla pitkään.

Kirja on käännetty kaiken kaikkiaan 37 eri kielelle. Sekä valkoihoiset että tummaihoiset löysivät tarinasta samaistumispintaa. Se toi koskettavasti esiin sen, millaista afroamerikkalaisten historia Amerikassa on todella ollut.

Vuodesta 1767 alkavan tarinan keskiössä on Gambiassa asuvan soturin poika nimeltä Kunta Kinte, joka siepataan kotikylänsä ulkopuolelta, kun tämä on tekemässä veljelleen rumpuja metsikössä.

17-vuotias Kunta sullotaan täysinäiseen orjalaivaan 97 muun miehen kanssa. Kolme kuukautta kestävän karmivan laivamatkan aikana osa orjista selviää, osa kuolee.

Perillä Kunta myydään plantaasinomistaja John Reynoldsille Virginiaan, nimetään Tobyksi ja viedään työorjaksi puuvillaplantaasille.

Vanhempi orja Fiddler opettaa Kuntaa puhumaan englantia ja toimii Kuntan mentorina; miten työskennellä orjana, mutta miten pitää omat juuret vahvasti mielessä.

Itsepäinen ja sukujuuristaan erityisen ylpeä Kunta yrittää paeta useaan otteeseen. Kymmenen vuoden orjuuden jälkeenkin Kunta pyrkii pakomatkalle, jolloin hänen jalkansa telotaan, jottei hän pääsisi enää yrittämään pakoa.

Kunta on tässä vaiheessa jo myyty toiselle plantaasinomistajalle William Reynoldsille. Kuntan pelastajaksi ilmaantuu Belle, joka työskentelee kokkina samalla plantaasilla. He rakastuvat ja saavat yhdessä Kizzy-tyttären, joka ystävystyy plantaasinomistajan tyttären kanssa ja oppii salaa lukemaan.

Kizzyn kasvaessa aikuiseksi plantaasinomistaja hermostuu orjien keskinäisiin suhteisiin ja myy Kizzyn eteenpäin plantaasinomistaja Tom Moorelle, joka toistuvasti raiskaa Kizzyn ja saa tämän kanssa George-pojan. Kizzy yrittää vielä myöhemmin päästä tapaamaan vanhempiaan. Vastassa on suru-uutisia.

Orjuus päättyy Yhdysvaltain sisällissotaan

Orjuus jatkuu sukupolvelta toiselle ja tarinaa seurataan aina Georgen aikuistumiseen saakka. George pääsee vihdoin vapaaksi orjuudesta sisällissodan kynnyksellä 1861.

Osin traaginen ja surullinen tarina pitää sisällään myös orjien ja valkoihoisten keskinäistä ystävyyttä, ja sarjassa nähdään useita sovinnaisia ja epäsovinnaisia rakkaustarinoita.

Nuorta Kunta Kinteä esitti sarjan alkuperäisversiossa LeVar Burton, ja aikuista Kuntaa John Amos.

Uudessa Roots-sarjassa Kunta Kinteä näyttelee Malachi Kirby. LeVar Burton työskentelee uudessa versiossa apulaistuottajan roolissa.

Sarja mukailee alkuperäisversiota, ja siinä seurataan Laurence Fishburnen näyttelemän Alex Haleyn tarinaa kertojan roolissa.

New Yorkissa itse syntynyt Haley (1921–1992) oli urallaan muun muassa Playboy-lehden toimittaja, ja hän sai erityislaatuisia haastatteluja aikansa supertähdiltä, kuten Miles Davisilta, Muhammad Alilta ja Johnny Carsonilta.

Haleyn esikoiskirja The Autobiography of Malcolm X (1965) oli jo menestys, ja Yhdysvalloissa sitä pidetäänkin Rootsin ohella yhtenä 1900-luvun vaikuttavimmista teoksista.

Haley haastatteli mustien arvokasta äänitorvea, ihmisoikeus­aktivisti Malcolm X:ää useasti. Kirja julkaistiin Malcolm X:n salamurhan jälkeen.

Roots ti-pe 31.5. alkaen HBO Nordic.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Atik Ismail laihtui 25 kiloa, vaimon neuvoilla tärkeä merkitys: ”Olen liikkunut aika vähän”

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    7. 7

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    8. 8

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää