Aija, Aava

Viihde

Valikko

Lauantaina tulee 15 elokuvaa – katso ainakin Terrence Malickin sotaeepos!

Tv-elokuvien arviot
IS Tv-lehden kriitikot arvioivat kaikki lauantain tv-elokuvat.
Lauantain elokuvista löytyy niin toimintaa kuin perhe-elokuvaakin. Tasokkuutta edustaa esimerkiksi Terrence Malickin runollinen sotaelokuva Veteen piirretty viiva, joka on saanut Timo Malmilta neljä tähteä viidestä.

Kaikkien elokuvien arviot

Karvinen herää todellisuuteen (2007)

Fox klo 11.30

Animaatio, IS arvio 1/5

Levotonta läppää heittävä läski kissa, läähättävä koira ja heidän ikisinkku omistajansa seikkailevat halvalla kyhätyssä ja kömpelössä digianimaatiossa. (62) TK

Paul (2011)

Kutonen klo 17.55

Tieteiskomedia, IS arvio 3/5

Mainion Suberbad-elokuvan (2007) ohjaajan Greg Mottolan tieteiskomediassa kaksi tieteissarjakuviin erikoistunutta aikuista brittimiestä (Simon Pegg ja Nick Frost) lähtevät matkailuautolla kiertelemään amerikkalaisia ufohavaintopaikkoja. Populaarikulttuuri-ilmiöillä leikittelevässä, varsin hauskassa jutussa kaksikko saa kyytiinsä Steven Spielbergin E.T.-elokuvan (1982) sankaria muistuttavan humanoidin. (94) TK



Captain America: The First Avenger (2011)

Nelonen klo 21.00

Supersankariseikkailu, IS arvio 3/5

Toisen maailmansodan aikana luotu patrioottinen sarjakuvahahmo Kapteeni Amerikka kääntyi Marvel-kustantamon nykyisen elokuvajatkumon osana viehättävän vanhanaikaiseksi, suoraselkäiseksi sankariksi. Chris Evansin sopivan totisesti näyttelemästä laiheliinista idealistista tulee natseja vastaan taisteleva supersotilas, jonka taustatarinaa ohjaaja Joe Johnston kuorruttaa mustavalkoisella hyvä vastaan paha -asetelmalla entisaikojen b-elokuvien herkullisessa hengessä. (117) TT

Veteen piirretty viiva (1998)

Sub klo 21.00

Sotaelokuva, IS arvio 4/5

Mitä järkeä amerikkalaisten oli toisessa maailmansodassa mennä Tyynenmeren saarten rauhallisten alkuasukkaiden ja upean luonnon keskelle? Terrence Malickin sotaeepos on poikkeuksellisen pohdiskeleva ja runollisesti maalaileva sotaelokuva Guadalcanalin taistelusta. Näyttelijäjoukkokin on komea ja moniääninen. (164) TM


This is 40 (2012)

TV5 klo 21.00

Perhedraama, IS arvio 2,5/5

Amerikkalainen ohjaaja Judd Apatow on noussut aikuiseen makuun suunnattujen draamakomedioiden kunkuksi. This is 40 -leffan pääosapari Pete (Paul Rudd) ja Debbie (ohjaajan vaimo Leslie Mann) nähtiin myös Paksuna-elokuvassa. Nyt he ovat kahden lapsen keskiluokkainen pariskunta, jolla on ilmiselvä neljän kympin kriisi. Apatow’n elokuva alkaa ronskisti seksistä sanailevana, mutta muuttuu edetessään kirpeäksi, nasevaa dialogia suoltavaksi parisuhdetutkailuksi. Kokonaisuutta vaivaa kuitenkin kerronnan tasapaksuus. (110)TK

Rocky Balboa (2006)

Hero klo 21.00

Nyrkkeilydraama, IS arvio 2/5

Kaikkien kehäraakkien lurpsahtanut isähahmo palasi vuonna 2006 vielä kerran kehään. Rocky Balboa on jonkinlainen 30-vuotisjuhlaottelu, sillä alkuperäisen Rockyn ensiturnaus nähtiin valkokankailla 1976. Kuusikymppinen Sylvester Stallone vetäisee aivan siedettävästi ikälopun nyrkkeilijärähjän roolin. Loppuhuipentuman ottelu on kuitenkin aika vastenmielistä, törkyistä takomista. (102) TK

Yhdeksän kuukautta (1995)

Ava klo 21.00

Parisuhdekomedia, IS arvio 1,5/5

Chris Columbuksen ohjaama laskelmoivan imelä komedia kertoo jo nimessään, mistä on kyse: odotusajasta. Hugh Grant ja Julianne Moore näyttelevät pariskuntaa, jonka pitäisi päättää, hankkiako lapsi ja vastuu vai sittenkin elää mukavan yltäkylläisen vapaasti. Hupi rajoittuu Robin Williamsin irrottelevaan sivuosaan. (99) TK



Johan Falk 1 – Erikoisyksikkö (2009)

MTV3 klo 22.45

Rikosjännitys, IS arvio 2/5

Ruotsalaisen poliisin Johan Falkin tutkimuksista kertovan laajan sarjan aloitusjaksossa Jakob Eklundin näyttelemä Falk palaa kansainvälisistä hommista Göteborgiin ja liittyy poliisin erikoisryhmään. Ohjaaja Anders Nilssonin 1999 luoman hahmon tarinaa jatkava Erikoisyksikkö on takuuvarmaa ruotsalaista tekoa mutta kovin yllätyksetön. (113) TK

Larry Crowne – Uusi mahdollisuus (2011)

Fox klo 23.00

Romanttinen komedia, IS arvio 1,5/5

Julia Roberts ja Tom Hanks näyttelevät tahmeasti synkkaavaa romanttista paria. Hanksin jokamieshahmo aloittaa potkujen jälkeen ärsyttävän kepeästi uuden elämän puhetaidon opettajan vastahakoisissa hoivissa. Hanksin toisen teatterielokuvan ohjaus sortuu kesysti samaan miellyttämisen haluun, mistä kärsi jo sympaattinen debyytti, musiikkileffa That Thing You Do!. (95) TM


Cape Fear (1991)

Kutonen klo 23.00

Jännitys, IS arvio 3/5

Martin Scorsesen Cape Fear on uusintaversio 1962 valmistuneesta, J. Lee Thompsonin ohjaamasta elokuvasta. Vanhan version puhdasoppisesta hyvä ja paha -asetelmasta on siirrytty monisävyisempään maailmaan. Hurjassa vedossa oleva Robert De Niro näyttelee vankilasta vapautuvaa miestä, joka päättää kostaa puolustusasianajajalleen (Nick Nolte) ja tämän perheelle (Jessica Lange ja Juliette Lewis). (123) TK

Blood Creek (2008)

Hero klo 23.00

Kauhu, IS arvio 2/5

Epätasaisen Joel Schumacherin ohjaama, komeasti kuvattu mutta tarinaltaan tahattoman koominen jännäri kertoo veljeksistä, jotka lähtevät maaseudulle kostoretkelle. Vastassa ei olekaan tavallisia maajusseja, vaan kököillä natsihöpinöillä terästettyjä ihmisverestä nauttivia yliluonnollisia otuksia. (86) TK

Super 8 (2011)

Nelonen klo 23.30

Tieteisseikkailu, IS arvio 2,5/5

1970-luvulle sijoittuvassa scifileffassa ollaan amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Varhaisteini-ikäiset pojat ovat kuvaamassa super 8 -milliselle filmille zombielokuvaa, kun kamera tallentaa vahingossa junaonnettomuuden. Junan lastina ollut ”jokin” vapautuu. Aluksi tapahtumat etenevät kiinnostavasti, arvoitusta säästeliäästi avaten. Loppua kohden tapahtumat vyöryvät kuitenkin eteenpäin nykyleffojen vitsaukseksi muodostuneella, yltiöpäisellä tehostemekastuksella, joka peittää alleen kaiken sen minkä eteen on nähty vaivaa. (107) TK


Men in Black II – Miehet mustissa II (2002)

TV5 klo 0.40

Tieteiskomedia, IS arvio 3/5

Barry Sonnenfieldin 2002 ohjaama tyylikkäästi mustiin pukeutuneiden miesten paluu on jopa parempi kuin ykkösosa. Tommy Lee Jones ja Will Smith ovat jälleen salaisen palvelun agentteja, jotka sopeuttavat muilta planeetoilta tulleita olioita maan oloihin. Erikoistehosteet ovat mainiota, ja roiseja sanaileva ja jopa lauluja luikauttava mopsi aivan vallaton ilmestys. Pahan alien-naisen roolissa näyttelevä Lara Flynn Boyle revittelee kerrankin nautinnollisen tyylikkäästi huonon maun paremmalla puolella. (84) TK

The Next Three Days (2010)

Fox klo 1.05

Trilleri, IS arvio 2/5

On vaikea käsittää, miksi Crashin (2004) Oscar-ohjaaja Paul Haggis on toteuttanut ranskalaisesta trilleristä Hollywood-version, jonka hyveisiin ei kuulu minkäänlainen uskottavuus. Russell Crowe ei ole omimmillaan opettajana, joka pakkomielteisesti omistautuu murhasta tuomitun vaimonsa vapauttamiseen vankilasta oman käden oikeudella. (128) TM



Mystic Pizza (1988)

Nelonen klo 1.50

Romanttinen draama, IS arvio 2/5

Julia Roberts näyttelee ensimmäisessä isossa elokuvaroolissa Annabeth Gishin ja Lili Taylorin kanssa yhtä kolmesta pizzeriassa työskentelevästä parikymppisestä sinkkunaisesta. Donald Petrien ohjaamassa kevyessä ja romanttisesti kuplivassa draamakomediassa nuorten naisten unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa. (100) TK

Ollaanko jo valmiita? (2007)

TV5 klo 2.20

Komedia, IS arvio 1/5

Mainion alkuanimaation johdattelema komedia kertoo afroamerikkalaisesta perusperheestä, joka päättää karkottaa pienen asuntonsa myötä kaupungin tomut tossuistaan ja muuttaa suureen taloon maaseudun rauhaan. Kaupunkilaisten törmäilyt rapistuneessa maalaistalossa on väsähtäneen huumorin riemuvoitto. (88) TK

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    8. 8

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    9. 9

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    10. 10

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. Näytä lisää