Pasi

Viihde

Valikko

Rakkauden takia virkansa menettänyt ortodoksipappi: ”On tämä edelleen kipeä asia”

Julkaistu:

kielletty rakkaus
Kielletty rakkaus -ohjelmassa tavattu entinen ortodoksipappi toivoo, ettei nuorten pappien tarvitsisi enää kokea samaa kuin hän.
Kielletty rakkaus -ohjelmassa tavattiin tervolalaiset Kuisma ja Pirjo Suopela, joiden rakkaus oli liikaa Kuisman työnantajalle, ortodoksiselle kirkolle.

Sekä Kuisma että Pirjo olivat tahoillaan jääneet leskiksi, kun he tapasivat ja rakastuivat. Ortodoksikirkon mukaan leskeksi jäänyt pappi ei saa avioitua uudelleen, joten lopulta piispa laittoi Kuisman valitsemaan rakkauden ja työn välillä – ja Kuisma valitsi rakkauden.

Katso jutun alussa olevalta videolta, kuinka julmasti rakastunutta pariskuntaa kohdeltiin.

– On tämä edelleen kipeä asia eikä sitä voi unohtaa. Mutta sitä täytyy elää vähän kauempana kaikesta, ei voi ajatella enää seurakunnan elämää, Kuisma sanoo nyt Ilta-Sanomille.

Kuisma oli elokuussa 2011 ilmoittanut jäävänsä vapaaehtoisesti eläkkeelle, koska hänen virkansa olisi siirretty Tervolasta Ouluun. Muutama päivä tämän jälkeen piispa tuli vierailulle ja asetti hänet toimituskieltoon. Lopulta loppuvuodesta 2012 kirkko eväsi häneltä rovastin arvon ja palautti maallikoksi. Pariskunta meni naimisiin pian tämän jälkeen.

Kuisma ja Pirjo, ja jopa heidän läheisiään, joutuivat suoranaisen kiusaamisen kohteeksi. Heitä ei esimerkiksi tervehditty, ja pahimmillaan Kuismalta ja Pirjolta evättiin pääsy pääsiäiskirkkoon.

En olisi kuitenkaan enää tehnyt työtä virassa, joten se, että minulta otettiin rovastin arvo pois ja palautettiin maallikoksi, oli julkinen häpeärangaistus.

Kuisma kertoo Ilta-Sanomille ymmärtäneensä, että hän saattaa rakkautensa takia menettää työnsä, tiesihän hän kirkkonsa säännöt. Mutta se tapa, millä asiat hoidettiin, ei saa häneltä lainkaan ymmärrystä.

– Se osoitti kirkolta ja piispoilta julmuutta. En olisi kuitenkaan enää tehnyt työtä virassa, joten se, että minulta otettiin rovastin arvo pois ja palautettiin maallikoksi, oli julkinen häpeärangaistus, Kuisma sanoo.

Tavallisilta ihmisiltä pariskunta on saanut paljon myötätuntoa ja tukea. Seurakuntalaiset ovat olleet tyrmistyneitä heidän kohtelustaan.

– Tiedän, että pappienkin joukossa on henkilöitä, joiden mielestä tämä on ollut oikeusmurha, mutta koska he ovat virassa, heidän suut on vaiennettu.

– Ortodoksikirkossa pahinta mitä voi tehdä, on arvostella piispojen toimintaa. Silloin leimataan harhaoppiseksi ja luopioksi.

Kuisma kertoo pariskunnan lähteneen mukaan Kielletty rakkaus -ohjelmaan, koska heitä pyydettiin. Kauaa he eivät päätöstään miettineet.

– Emme ole käyneet tätä kamppailua itsemme takia vaan siksi, että asia saataisiin esille ja se herättäisi keskustelua. Ettei nuorille papeille enää kävisi kuten minulle, Kuisma sanoo.

– Nämä säännöt ja päätökset ovat kuitenkin ihmisten keksimiä. Kaiken lisäksi toisten kohdalla asioita katsotaan läpi sormien, toisten kohdalla ollaan jyrkkiä.

Kuisma myös huomauttaa, että Suomen lait eivät näytä pätevän kirkon piirissä, jossa voidaan yhä toimia omien, lain kanssa ristiriidassa olevien sääntöjen mukaan.

– Olemme kuin lainsuojattomia kirkon piirissä. En huuda oman pappeuteni perään, mutta nämä epäkohdat on saatava julki.

– Tällä piispojen nykytyylillä kirkko menettää uskottavuutensa ja toiminta näyttää kaksinaamaiselta.

Kaikesta huolimatta Kuismalle ja Pirjolle kuuluu nykyään heidän mukaansa kohtuullisen hyvää. He urheilevat paljon ja harrastavat yhdessä luontokuvausta.

Kuisma on hankkinut pienen eläkkeensä ohessa lisäansioita kiertämällä kouluissa opettamassa ortodoksista uskontoa. Musiikkiopiston opettajan työstä virallisesti eläkkeellä oleva Pirjo puolestaan on yrittänyt pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi säestämällä kuoroja.

– Välillä on tuntunut, että henki lähtee, niin koville tämä häpeärangaistus on ottanut. Ja sen takia en ole ollut työkykyinenkään, Pirjo sanoo.

Ensi syksynä kasvatustieteiden maisterin koulutuksen omaava Pirjo aikoo kansalaisopistoon opettamaan vapaata sävellystä ja pitämään musiikkileikkikoulua.

– Elämä on vetänyt välillä kauhea tiukille, etenkin henkisesti, mutta parempaan päin mennään koko ajan, Kuisma sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. 6

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    9. 9

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    10. 10

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. Näytä lisää