Urpo

Viihde

Valikko

Tom Cruise hylkäsi ensin tyttärensä, nyt kuolevan äitinsä: ”Aivan kamalaa, ettei hän ollut läsnä”

Julkaistu:

Hylkäsi perheensä?
Ensin Suri, sitten 79-vuotias äiti.
The National Enquirer kertoo, että Tom Cruisen vanha äiti Mary Lee Mapother vietti äitienpäivää perheen yhteisellä risteilyllä. Ainoa perheestä, joka ei vaivautunut paikalle oli supertähti Cruise.

– On aivan kamalaa, ettei hän ollut läsnä. Tom ja äiti olivat hirveän läheisiä, kun Tom oli pieni. Ja nyt äiti voi vielä huonosti, lähde kertoi Radar Onlinen mukaan.

Tomin suhdetta tyttäreensä Suriin on myös ihmetelty. IS kertoi huhtikuussa, ettei tähti ole tavannut tytärtään 900 päivään.

Julkisuudessa on epäilty, että tapaamattomuuden taustalla saattaa olla skientologisen kirkon ohjeistus.

Cruise on yksi skientologien äänekkäimmistä kannattajista Hollywoodissa, eikä uskonto suhtaudu suopeasti kirkosta lähteneisiin jäseniin. In Touch -lehden mukaan Cruise ei saa pitää yhteyttä Holmesiin tai tyttäreensä, sillä he lähtivät kirkosta parin erotessa vuonna 2012.

Cruisen äidin tila on kokolailla kehno: hänet vietiin luksusristeilijälle pyörätuolissa ja happiviiksissä.

Lehti kertoo, että Cruisen adoptiopoika Connor vastasi äitienpäiväristeilyn järjestelyistä. Mukana olivat myös Cruisen sisko Marian Henry poikansa Calin kanssa. Äiti-Cruisesta piti huolta kaksi sairaanhoitajaa.

Äitienpäiväristeilyn väliin jättämistä on ihmetelty, sillä Cruise esiintyi vielä vuoden 2009 Golden Globe-gaalassa punaisella matolla yhdessä äitinsä kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. 6

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    7. 7

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. Näytä lisää