Leevi

Viihde

Suomalaiselokuva teki historiaa Cannesissa – Hymyilevä mies voitti Un Certain Regard -sarjan

Julkaistu: , Päivitetty:

Hymyilevä mies teki suomalaista elokuvahistoriaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena elokuvana palkinnon festivaalin Un Certain Regard -sarjassa.
Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime torstaina, ja kisasi sarjan palkinnoista 17 muun elokuvan kanssa. Palkinnon luovutti Kuosmaselle palkintojenjakotilaisuudessa lauantai-iltana Un Certain Regard -tuomariston puheenjohtaja, sveitsiläinen näyttelijä Marthe Keller.

Kuosmasen mustavalkoinen elokuva kisaa edelleen myös festivaalin esikoisohjauksille tarkoitetusta Caméra d’Or -palkinnosta, joka jaetaan huomenna sunnuntaina muiden festivaalin pääpalkintojen ohella.

Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä, joka otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Hän hävisi ottelun tyrmäyksellä toisessa erässä täyden olympiastadionin edessä. Mäen mukaan se oli hänen elämänsä onnellisin päivä. Elokuvan on käsikirjoittanut Mikko Myllylahti yhdessä Kuosmasen kanssa, ja sen on tuottanut Jussi Rantamäki Elokuvayhtiö Aamusta.

Jos elokuvan traileri ei näy, voit katsoa sen tästä.

Elokuva sai ensi-iltansa jälkeen poikkeuksellisen positiivisen vastaanoton myös kansainväliseltä lehdistöltä. Esimerkiksi elokuva-alan merkittävimmät julkaisut Screen Daily ja The Hollywood Reporter kehuivat elokuvaa hurmaavaksi esikoisohjaukseksi ja onnistuneeksi sen kaikilla osa-alueilla. Kuosmasen lisäksi erityistä kiitosta työstään kritiikeissä saivat näyttelijät Jarkko Lahti, Oona Airola ja Eero Milonoff sekä kuvaaja J-P Passi.

Hymyilevä mies nähdään Suomen elokuvateattereissa syksyllä 2016.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. Näytä lisää