Akseli

Viihde

Valikko

Nainen halusi samanlaiset huulet kuin Angelina Joliella – toimenpide epäonnistui karmealla tavalla: ”En pysty sulkemaan suutani”

muutos
Keara, 30, haaveili Angelina Jolien huulista, mutta sai joululahjaksi epämuodostuneen suun.
Botched-tv-sarjassa plastiikkakirurgit Terry Dubrow ja Paul Nassif korjaavat ihmisten epäonnistuneita kauneusleikkauksia. 30-vuotias Keara esittelee sarjassa kammottavalla tavalla epäonnistuneen kauneustoimenpiteensä tuloksia.

– En ole voinut sulkea suutani kymmeneen vuoteen, Keara kertoo tunteikkaassa jaksossa.

Keara sanoo ohjelmassa haaveilleensa samanlaisista huulista kuin Angelina Jolie. Kearan toive toteutui viimein kun hänen äitinsä Michelle osti tuolloin 20-vuotiaalle naiselle lahjaksi ajan kauneusklinikalle.

– Äiti sanoi, että no sehän on helppoa, Keara muistelee ohjelmassa haavettaan Jolien kaltaisista pusuhuulista.

Keara kertoo hoitajan ruiskuttaneen hänen ylähuuleensa silikonia, mutta heti pistoksen jälkeen Keara tunsi jonkin olevan pielessä. Kearyn ylähuuli oli suurentunut vain sivuilta ja sai suun näyttämään toispuoleiselta.

Huulet jatkoivat muuttumistaan vuosien myötä ja lopulta naisen suu näytti kokonaan epämuodostuneelta.

Katso kuva myös tästä.

– Minusta tuntuu, että olen pilannut tyttäreni elämän, äiti Michelle itkee ohjelmassa.

– Hän ei ole enää sama ihminen. Hän oli ennen eloisa ja iloinen, nyt se tyttö on kadonnut.

Katso alta olevalta videolta äidin ja tyttären kertomus epäonnistuneesta toimenpiteestä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Neuvostoliitosta Saksaan lähetetty vaarallinen metallierä jäi Suomeen 20 vuodeksi – Tulli pääsi aineesta viimein eroon

    7. 7

      Mies ei panostanut auton tuulilasin puhdistamiseen – huonosti kävi

    8. 8

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    9. 9

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    10. 10

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    8. 8

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. Näytä lisää