Heidi

Viihde

Liput myynnissä – tuleeko henkilökohtaisista ongelmista kärsivä Ozzy Osbourne heinäkuussa Suomeen?

Julkaistu:

Jäähyväiskiertue
Black Sabbathin jäähyväiskiertueen Suomen-konsertin liput ovat myyneet hyvin.
Black Sabbath esiintyy 7. heinäkuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa osana The End -jäähyväiskiertuettaan. Monsters of Rock -tapahtumassa Black Sabbathia lämmittelevät yhdysvaltalaisbändi Rival Sons, suomalainen Amorphis sekä ruotsalainen Opeth.

Liput keikalle tulivat myyntiin lokakuussa. Live Nationin tiedottajan Maritta Kettusen mukaan konsertti on myynyt hyvin, mutta paikkoja on vielä jäljellä.

– Todennäköisesti keikka tulee olemaan loppuunmyyty, hän arvioi.

Amerikasta kantautuu tietoja Ozzyn henkilökohtaisista ongelmista. Helmikuussa Black Sabbath joutui perumaan keikkoja Ozzyn sairastuttua, mutta Suomeen ei ole tullut tietoa peruutusuhasta.

– Ei ole kuulunut mitään sellaista, ettei Ozzy olisi tulossa, Kettunen sanoo.

IS uutisoi tänään, että Ozzy Osbournen vaimo Sharon vaatii pettämisestä kiinni jäänyttä miestään seksiklinikalle hoitoon. Sunday Express -lehden mukaan on epätodennäköistä, että Ozzy lähtisi hoitoon ennen Black Sabbathin jäähyväiskiertuetta ja syyskuun Ozzfestia.

Black Sabbathin Ozzy Osbourne, Tony Iommi ja Geezer Butler ovat kertoneet yhtyeen viimeisen kiertueen olevan bändin uran näyttävin. Vuonna 1968 Birminghamissa perustettu Black Sabbath on myynyt maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa levyä ja voittanut lukuisia Grammy-palkintoja.

Bändin vuonna 1970 julkaisemaa Paranoid-albumia pidetään yhtenä merkittävimmistä heavy metal -albumeista kautta aikojen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. 6

      Niinistö ja Putin pian tiedotustilaisuudessa – nämä ovat tapaamisen kipupisteet

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Missikaunotar Rosa-Maria Ryyti meloo pikkuruisissa bikineissä – mieletön rusketus korostaa timmejä vatsalihaksia: ”Kiitos Suomen kesä”

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Niinistö ja Putin kättelivät Punkaharjulla

    10. 10

      Kenet heistä haluaisit mökkinaapuriksi? Valitse tunnettujen suomalaisten joukosta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. Näytä lisää