Olli, Olavi

Viihde

Tommi Evilä: Elämämme muuttui totaalisesti, kun Reko syntyi

Julkaistu:

TAINOLA SHOW
– Metsästän nyt kokemuksia, kolme päivää viikossa koti-isänä viihtyvä ex-pituushyppääjä Tommi Evilä sanoo Tainola Show’ssa.
Loistavan pituushyppyuran tehnyt Tommi Evilä on jo muutaman vuoden totuttautunut kilpaurheilijan jälkeiseen elämään. Hän naurahtaa Tainola Show’ssa metsästäneensä uran jälkeen elämäänsä uudenlaisia kokemuksia.

Nykyään Tommi opiskelee yliopistossa, on valmistunut ammattivalmentajaksi ja hän musisoi sekä kirjoittaa lehtiin kolumneja. Upein rooli on kuitenkin koti-isän osa.

– Elämämme muuttui totaalisesti, kun Reko syntyi puolitoista vuotta sitten, Tommi kertoo.

– Olen koti-isänä kolme päivää viikossa enkä ole siksi vielä edes aktivoinut valmentajana. Ei olisi reilua valmennettavaa kohtaan, jos yhtäkkiä lähtisin kesken valmennuksen jonkun syyn takia kotiin, hän sanoo.

Tommi kertoo isän roolin mullistaneen ja muuttaneen hänen elämänsä täysin. Nyt Reko on hänen ja Asta-vaimon keskipiste. Asta palasi töihin tänä keväänä ja Tommi sanoo sen olleen vaimolle kova paikka.

– On luksusta saada olla pojan kanssa kotona. On myös hienoa ja haasteellista, kun hän ei vielä puhu ja minun pitää pystyä tulkitsemaan, mitä poika tarkoittaa, Tommi naurahtaa ja kertoo Tainola Show’ssa myös, millainen luonne Rekolla on.

Tommi paljastaa senkin, millaista oli olla isän valmennuksessa ja kuinka paljon hänellä oli muun muassa jännerepeämiä, nilkkavammoja sekä muita vaivoja.

Uransa päättämiseen Evilä kertoo olleensa henkisesti valmentautunut. Hän ymmärsi, ettei voi jatkaa hyppäämistä ikuisuutta.

– Olin tehnyt alitajuisesti mentaalitreeniä hetkeen, jolloin päätän urani, hän kertoo.

Hän ei osaa oikein katua mitään urallaan. Silti hetken miettimisen jälkeen Evilä löytää yhden asian, joka olisi voinut olla toisin.

– Olisi ollut hyvä, jos olisin voinut pitää välivuoden ja päästä palautumaan niin fyysisesti kuin henkisesti

Itse elämä on Evilän uran kohokohta.

– Uran kannalta on aina nautittava koko retkestä. Elämän kohokohta on jokainen päivä, sillä kun asiat tekee tänään hyvin, niin tilanne on huomenna parempi. Herään joka aamu tulevaan päivään siten, että se on mahdollisuuksia täynnä tehdä vaikka mitä, hän päättä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. 6

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  7. 7

    Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Kuvat kertovat kaiken Tommi Mäkisen ilosta – Toyotan suomalaiset kolmoisjohdossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  3. 3

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  4. 4

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  5. 5

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  6. 6

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. Näytä lisää