Kullervo

Viihde

Riki Sorsan lapsuudenystävä Lasse Norres huomasi ystävänsä voimien heikentyneen: ”Se oli merkki siitä, että väistämätön lähestyy”

Julkaistu:

suru-uutinen
Riki Sorsa, Lasse Norres ja Timo Kojo olivat ystäviä lapsuudesta saakka. Kolmikko tapasi viimeisiin viikkoihin saakka.
Tieto Riki Sorsan kuolemasta ei tullut Lasse Norrekselle yllätyksenä. Hän oli osannut valmistautua pitkäaikaisen ystävänsä poismenoon jo muutaman viikon ajan, kun Riki ei enää päässyt lapsuudenystävien lounastapaamiseen eikä enää jaksanut vastata viesteihin.

– Se oli merkki siitä, että väistämätön lähestyy, Lasse sanoo.

Riki Sorsa, Lasse Norres ja Timo Kojo ystävystyivät jo 1960-luvun lopulla pikkupoikina, kun he kuuluivat samaan, Helsingin keskustassa pyörineeseen kaveriporukkaan. Kaikki kolme päätyivät musiikkibisnekseen, Riki ja Kojo artisteiksi ja Lasse taustavaikuttajaksi. Välillä ystävysten yhteydenpito oli vähäisempää, mutta Rikin kunnon heikennyttyä ystävät päättivät pitää yhteyttä säännöllisemmin.

– Olimme rakentamassa maanantailounasperinnettä, ja ehdimme muutaman kerran tavata Lauttasaaressa ravintola Blue Peterissä. Ympyrä sulkeutui, kun kolme lapsuuden kaverusta istui ja muisteli menneitä. Sitten Riki ilmoitti, että on niin huonossa kunnossa, ettei pääse tulemaan, Lasse kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viimeisen kerran kolmikko tapasi 18. huhtikuuta.

Tapaamisissa muisteltiin menneitä huumorin säestyksellä.

– Kuvastaa Rikin luonnetta, että hän puhui kuolemasta vapautuneesti ja hirtehisesti. Laskimme asiasta leikkiä – että muistakin tulla seuraavan kerran, on sun vuoro maksaa, Lasse naurahtaa.

– Ei jäänyt koskaan huono fiilistä. Elämänmyönteisyys paistoi Rikistä viimeiseen asti, vaikka kunto oli jo huono, ja hän liikkui huonosti.

Timo Kojo suunnitteli myös porukan yhteistä golfreissua. Reissu jäi tekemättä.

– Riki sanoi, että buukkaa sinä tii-ajat, hän tulee jos pääsee. Ja jos ei pääse, niin tiedätte, mitä on tapahtunut.

Paitsi lapsuudenystäviä, Riki ja Lasse olivat myös työtovereita. Lasse Norres kuvailee ystäväänsä kunnianhimoiseksi ja valovoimaiseksi artistiksi, joka oli myös poikkeuksellisen lahjakas. Koti antoi hyvät eväät artistin uralle.

– Hän oli taiteilijaluonne, tykkäsi olla esillä eikä pelännyt pistää itseään likoon julkisuudessa. Aivan kuten kunnon taiteilijan pitääkin.

Ystävän sairaus ja poismeno ovat saaneet Norreksen miettimään elämän suuria kysymyksiä.

– Meidän kaikkien pitää miettiä sitä, että nämä päivät voivat päättyä milloin vain. Meille jäi paljon hauskoja muistoja. Haikeus jää sydämeen.

Lasse Norres haluaa lähettää terveisensä Rikin läheisille.

– Toivotan paljon voimia Barbaralle ja pojille sekä kaikille läheisille.

Alla olevalla videolla käydään läpi Riki Sorsan uraa ja elämää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. 6

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    7. 7

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    10. 10

      Suomalainen koripalloilija kärysi amfetamiinista – kahden vuoden toimintakielto lyheni vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. Näytä lisää