Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Vaimo kertoo: ”Riki halusi kuolla kotona”

Rakastettu laulaja Riki Sorsa, 63, menehtyi syöpään kotonaan.
– Hän nukkui rauhallisesti pois, Rikin vaimo Barbara Sorsa sanoo.

Kansan rakastaman laulajan Riki Sorsan voimat ehtyivät melko nopeasti. Hän oli sairastanut keuhkosyöpää viime syksystä ja tauti ehti levitä. Viimeisinä aikoina tauti sai niin suuren yliotteen, että Riki voimat ehtyivät eikä hän jaksanut kuin nukkua.

Riki Sorsan Barbara-vaimo jäi töistä jo aikaa sitten vapaalle, koska hän halusi hoitaa miestään kotona. Barbara Sorsa kertoo Ilta-Sanomille Rikin menehtyneen.

– Riki nukkui ikuiseen uneen kotona. Hän halusi kuolla kotona ja tavallaan tällainen tapa oli omanlaisensa lempeä saattohoito, Barbara Sorsa sanoo surun murtamana.

Rikillä ja Barbaralla oli pitkä yhteinen elämä. Heillä on kaksi aikuista poikaa Rufus ja Rasmus, joille isän menetys on myös suuri shokki ja menetys.

– Suomessa on hieno hoito, hoitajat ja lääkärit. Olen tavattoman kiitollinen, että saimme pitää Rikin kotona ja Terhokodin hoito siten siirrettiin meille. Koska meillä on ollut niin pitkä yhteinen elämä, halusin hoitaa Rikin kotona, Barbara Sorsa jaksaa sanoa.

Barbara Sorsa kertoo vielä, että hänen miehensä halusi itsekin olla elämänsä viimeisen ajan kotona. Vaikka Riki ei suostunut luovuttamaan, hän ymmärsi taudin saaneen voiton ja totesikin läheisilleen, ettei kuolemassa ole oikeastaan mitään pelättävää.

– Olen saanut elää hienon elämän, Riki sanoi taannoin IS-haastattelussa, jossa hän kertoi uskovansa, ettei näe enää juhannusta.

Kun Rikin voimat alkoivat hiipua, hän oli sitä mieltä, että ehkä olisi parempi päästä pois. Hän ehti kuitenkin vaimonsa ja lastensa kanssa keskustella menneistä ja vaimon tulevaisuudesta ilman häntä. Pariskunta ehti kulkea keskusteluissaan myös yhteisen elämän läpi ja muistella kaikkia hyviä hetkiä, joita he ovat saaneet kokea kaksistaan sekä lastensa kanssa.

Sanotaan, että ihmiset, jotka jäävät jälkeen rakkaansa kuoltua, kärsivät eniten.

– Minulla on tavaton ikävä. Aivan kuin toinen osa kehostani olisi riistetty irti, Barbara Sorsa murtuu.

Riki Sorsa oli sanonut vaimolleen ennen kuolemaansa, että hän haluaa Barbaran ilmoittavan menehtymisestään julkisuuteen. Nyt Barbara Sorsa toivoo rauhaa perheen suuren surun keskellä.

Riki Sorsa kertoi rankoista elämänvaiheistaan Tainola Show'ssa joulukuussa 2013. Haastattelun voit katsoa alla olevalta videolta:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    2. 2

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    3. 3

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    4. 4

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    7. 7

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    10. 10

      Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    9. 9

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    2. 2

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    3. 3

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    4. 4

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. Näytä lisää