Leevi

Viihde

Tämäkö nainen kärsii seksittömyydestä? Uskomattoman upea Jennifer Lawrence tyrmäävänä rohkeassa iltapuvussa

Julkaistu:

ensi-iltakekkerit
Hollywoodin suosituimpiin naisnäyttelijöihin lukeutuva Jennifer Lawrence loisti Lontoossa järjestetyissä ensi-iltakekkereissä.
Bryan Singerin ohjaama X-Men Apocalypse saapuu valkokankaille toukokuun lopussa. Maanantaina elokuvaa juhlistettiin Lontoossa - joskin koko supersankarileffa uhkasi jäädä täydelliseksi sivuseikaksi.

Syykin oli selvä: punaisella matolla show’n täydellisesti varastanut Jennifer Lawrence.

Oscar-palkittu Lawrence, 25, saapui paparazzien eteen häkellyttävän upeana. X-Men Apocalypsessa Mystikkoa tulkitseva näyttelijä oli sonnustautunut satiinista valmistettuun ja varsin avonaiseen, kurkistusaukkoja ja avonaisen dekolteen sisältäneeseen iltapukuun, joka ei taatusti jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Kaikesta huolimatta Lawrencella ei ole ollut onnea rakkaudessa. Amorin nuolet eivät ole osuneet Hollywoodin supertähtiin lukeutuvaan näyttelijään, jolla on vaikeuksia löytää miestä itselleen.

– Ai mikä rakkauselämä? Lawrence naurahti taannoin Cosmopolitanille.

– Se on aivan surkea. En ole tuntenut miehen kosketusta todella pitkään aikaan.

Lawrence harmittelikin suorastaan kärsivänsä seksittömyydestä.

– Kukaan ei pyydä minua treffeille. Olen hyvin yksinäinen jokaisena lauantai-iltana. Seksi? Voisiko joku selittää minulle, mitä se tarkoittaa, Lawrence puhisi lehden haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotukset: Poliisi kaipaa havaintoja autosta rekisterinumerolla OTF-806

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    6. 6

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Valkoinen talo vahvisti Steve Bannonin potkut – ”Toivomme hänelle parasta”

    10. 10

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotukset: Poliisi kaipaa havaintoja autosta rekisterinumerolla OTF-806

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    6. Näytä lisää