Hemmo, Hemminki

Viihde

Valikko

Illalla tv:ssä: Morgan Spurlock ylistää Suomen koulua jo ennen Michael Moorea

Dokumentti
Reilun kolmen vuoden takaisesta Suomesta maalataan ruusuinen kuva.
Koulutusjärjestelmät Morgan Spurlockin puntarissa, tiistaina 2.5. Sub klo 21.00

Teattereissa pyörii parhaillaan Michael Mooren kohua herättänyt dokumentti Where to Invade Next, jossa sivutaan ylistävään sävyyn suomalaista koulutusjärjestelmää.

Jo kolme vuotta sitten amerikkalaisdokumentaristi Morgan Spurlock perehtyi dokumentissaan koulutukseen ja saapui Suomeen tutustumaan kansainvälisesti ylistettyyn koulutusjärjestelmäämme. Spurlock muistetaan elokuvastaan Super Size Me, jossa hän esitteli McDonald’s-ruoan epäterveellisyyttä syöden hampurilaisravintolan ruokaa kuukauden ajan useita kertoja päivässä.

Tämäniltaisessa dokumentissa nähdään, kuinka Spurlock vierailee Suomessa kouluissa, keskustelee opettajien ja oppilaiden kanssa ja tutustuu suomalaiseen opettajankoulutukseen.

Aihe on suomalaisnäkökulmasta juuri nyt mehevän ajankohtainen – kiitos hallituksen kaavailemien koulutusleikkausten. Reilun kolmen vuoden takaisesta Suomesta maalataan niin ruusuinen kuva, että suomalaiskatsoja häkeltyy omaa etuoikeuttaan.

Spurlock vertailee Suomen ja Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmiä ja pohtii, mitä suomalaiskoulujen toimintatavoista olisi mahdollista sovittaa käytäntöön Yhdysvalloissa. Eri maiden koulutusjärjestelmiä arvioivissa kansainvälisissä tutkimuksissa Yhdysvallat jää kauas Suomen taakse.

Dokumentti on jakso Spurlockin Inside Man -dokumenttisarjasta, jossa mies perehtyy jaksoittain vaihtuvaan yhteiskunnalliseen aiheeseen.

Spurlock on taitava dokumentintekijä ja karismaattinen esiintyjä, joka heittäytyy antaumuksella ja lapsenomaisella innolla jokaiseen käsittelemäänsä asiaan. Tunnin pituisessa dokumentissa aihetta on kuitenkin yksinkertaistettu ja isoimpia mutkia oikaistu huolella suoriksi.

Katso kaikki tv-ohjelmatiedot Iltapulusta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    4. 4

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    9. 9

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    10. 10

      Sami Hedberg tiimeineen vastaa kohutun jäähallikeikan saamaan palautteeseen: ”Olemme pahoillamme, että osa pettyi sisältöön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    10. 10

      Arkisesta pyöräilystä tuli yhtäkkiä Mialle, 36, ylivoimaisen raskasta – syöpädiagnoosi yllätti lääkäritkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    4. 4

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. Näytä lisää