Aija, Aava

Viihde

Valikko

Stripparien pakarat pelmahtelevat kahvipöydässä – rohkea kuva Luokkakokous 2 - kuvauksista

luokkakokous
Kotimaisen Luokkakokous-elokuvan jatko-osaa kuvataan parhaillaan. Yleisölle on tihkunut ensimmäiset maistiaiset, mitä kakkososassa on luvassa.
Viime vuonna elokuvateattereissa nähty megasuosion saavuttanut Luokkakokous-elokuva saa pian jatkoa. Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvaa kuvataan parhaillaan, ja se nähdään valkokankaalla loppuvuodesta.

Ilta-Sanomat kävi torstaina Vanajanlinnassa elokuvan kuvauksissa. Pääosissa näyttelevät Aku Hirviniemi, Sami Hedberg ja Jaajo Linnonmaa lupaavat, että luvassa on entistä levottomampaa menoa.

– Luvassa on tuplasti härskimpi elokuva! Hirviniemi kertoo.

Hirviniemi julkaisi perjantaina Instagramissa esimakua tulevasta. Elokuvan kuvauksissa otetussa kuvassa ollaan melko vakavissa tunnelmissa. Mustiin pukeutuneet ihmiset istuvat pitkien pöytien äärellä. Tilannetta keventää pelkkiin alusvaatteisiin pukeutuneet naiset, jotka seisovat pöydillä.

Kohtaus on hautajaisista, jonne mieskolmikko erehdyksissä hankkii kaksi stripparia.

– Parhaat vinkit vappupöytään, Hirviniemi kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Suomen seksikkäin ja Miss Bikini -kisoista tunnettu Laine Bruce on toinen kuvassa olevista naisista. Hän on julkaissut saman kuvan omalla Instagram-tilillään. Bruce on aiemmin lukenut säätiedotuksia Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa, jota Linnonmaa juontaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. Näytä lisää