Aija, Aava

Viihde

Valikko

Teemu Selänteen Liisa-äiti avautuu avioerosta KK:ssa: ”Murskasi itsetunnon”

avioero
Teemu Selänteen äiti Liisa Selänne kertoo avioeron murskanneen hänen itsetuntonsa vuosiksi.
Kiekkoilijalegenda Teemu Selänteen, 45, äiti Liisa Selänne, 79, kertoo Kodin Kuvalehden haastattelussa avioerostaan lapsiensa Panun, Teemun ja Paavon isästä Ilmari Selänteestä. Perheen kaksospojat Teemu ja Paavo olivat 15-vuotiaita, kun Ilmari Selänne ilmoitti yllättäen haluavansa erota.

– Olisin hyväksynyt Ilmarin uuden naisystävän. Ehdotin, että eletään kuin sisarukset saman katon alla, kunhan ei rikota kotia. Minusta oli ihan turha erota, kun lapset asuivat vielä kotona. Mutta Ilmari halusi perustaa uuden perheen, Liisa Selänne kertoo lehdelle.

Ilmari Selänne on myöhemmin väittänyt lehtihaastattelussa, ettei ollut ainut, joka ihastui avioliiton aikana ja epäili jopa kaksosten isyyttä. Liisa Selänne sanoo Kodin Kuvalehdelle, ettei pysty antamaan ex-miehensä väitteitä petollisuudesta koskaan anteeksi.

– Kamalinta erossa on tulla hylätyksi. Se murskaa itsetunnon vuosiksi.

Liisa Selänne kertoo haastattelussa kokeneensa lohtua siitä, että hänen poikansa eivät koskaan hylänneet häntä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    3. 3

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Media: Ranskan Lillessä ampumavälikohtaus – kolme haavoittunut

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Hillary Clinton republikaanien terveydenhuoltouudistuksen epäonnistumisesta: ”Voitto kaikille amerikkalaisille”

    10. 10

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    3. 3

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. Näytä lisää