Aija, Aava

Viihde

Valikko

Kuokkavieraastaan muistettu Satuhäät-pari jakaa onnensa salaisuuden

Miia ja Rami Kvistin häät jäivät Satuhäät-katsojille ehkä parhaiten mieleen Runomiehestä, joka tuli taksilla Tampereelta Ylitornioon lukemaan kahta runoa.
Vuonna 2013 parikymppisinä vihityt Kvistit ovat yhä onnellisesti yhdessä ja heillä on Madelina-tytär. Katsojat kiittelivät parin jaksoa.

– Kommenteissa kerrottiin, että ihmiset olivat tykänneet siitä eikä jakso ollut mikään hömpänpömppä. Joku kirjoitti, että tomera vaimo ainakin on, Miia ja Rami Kvist kertovat Ilta-Sanomille.

Pari on ollut yhdessä viisi vuotta.

– Vuosiin on mahtunut niin iloja kuin surujakin. Mutta olemme jokaista tapahtumaa rikkaampia ja tulevaisuutemme näyttää valoisalta, he iloitsevat.

Miia aloitti elämäntapamuutoksen kaksi vuotta sitten ja treenaa nykyisin säännöllisesti. Pieniä muutoksia on tarttunut myös aviomieheen. Ramin arki kuluu maatilalla töissä, Miia taas työskentelee koulunkäynninohjaajana ja tekee sivussa promootiokeikoja.

– Kyllä Miiaakin kiinnostaa maatilan työt, ja ilomielin pyytää välillä mukaan varsinkin navettaan. Navetassa töitä on kiva tehdä yhdessä oman puolison kanssa, kunhan vain sopiva päivä Miian osalta käy toteen, Rami selittää.

Surua on mahtunut myös elämään, kun Miialta kuoli kaksi läheistä ihmistä eikä menetystä ole helppo hyväksyä. Mutta tämä vuosi on alkanut hyvissä merkeissä, kun Miian työkuviot selvisivät.

Monet Satuhäiden pareista on päätynyt eroon. Kvistit sanovat onnensa salaisuuden olevan luottamus toiseen, toisen tukeminen, rakkaus ja huolenpito.

– Kun on sitoutunut toiseen ja tahtoo olla toisen kanssa, miksei liitto onnistuisi? Toki ei meidänkään elämämme – kuten tuskin kenenkään muun – ole täydellistä. Ei nyt aivan täydelliseen edes pyritä, mutta sellaiseen että on hyvä ja ihana elää ja olla toisen kanssa. Onhan hyvä ilmapiiri tärkeää myös lapsen kannalta. Me olemme kasvaneet ihmisinä ja muuttuneet, mikä on vaatinut aikaa. Ei tämä liitto ole yksin elämistä, vaan kummankin täytyy elää tätä elämää yhdessä. Vastoinkäymiset vahvistavat. Puhumattomuus, salailu tai muu kätkeminen varmasti tuhoavat liiton ennen pitkää.

– Puhukaa, rakastakaa, nauttikaa, luottakaa ja arvostakaa toisianne! he neuvovat avioliittoa suunnittelevia.

Häät muistetaan niin sanotusta Runomiehestä, jonka Miia oli pikaisesti tavannut polttareissaan rovaniemeläisessä yökerhossa. Lippispäinen mies saapui yllättäen Kvistien häihin lukemaan runoja. Hän hyppäsi runot luettuaan takaisin taksiin ja lähti Pirkanmaalle. Pari etsintäkuulutti kuokkavieraansa.

–  Rami sai Facebookissa viestiä Runomiehen ystävältä. Hän kirjoitti, että jos haluamme ottaa yhteyden Runomieheen, voimme soittaa hänelle. Emme koskaan kuitenkaan ottaneet yhteyttä runomieheen eikä vastattu myöskään runomiehen ystävän lähettämään viestiin. Emme siis vieläkään tiedä runomiehen motiivia tulla Ylitorniolle saakka meidän häihimme. Hän jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      IS seuraa: Tampereen ja Jyväskylän trillerit jatkoajalla

    6. 6

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    7. 7

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    8. 8

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    9. 9

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    9. 9

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    10. 10

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      IS seuraa: Tampereen ja Jyväskylän trillerit jatkoajalla

    6. Näytä lisää