Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Kuva: Maria Nordinia ei palele – yläosattomissa hyytävällä aamu-uinnilla Eiranrannassa

Julkaistu:

Instagram-kuva
Laulaja Reino Nordinin vaimo, arkkitehti Maria Nordin julkaisi Instagramissa yläosattoman kuvan Helsingin Eiranrannasta.
Iholla-sarjassa vuonna 2012 esiintynyt arkkitehti Maria Nordin ei viime päivien viileydestä välitä.

Laulaja Reino Nordinin vaimonakin tunnettu Maria julkaisi sunnuntaina rohkean kuvan aamu-uinnilta Helsingin Eiranrannasta. Kuvassa Maria on yläosattomissa aamu-uinnilla hyytävässä vedessä.

Kuvatekstin mukaan kuva on otettu klo 7 sunnuntaiaamuna ja Maria kirjoittaa, että kuvan ottohetkellä ilman lämpötila on vain yhden asteen plussan puolella ja veden lämpötilakin on vaivaiset viisi lämpöastetta.

Jos kuva ei näy, katso tästä.

Maria herätti pääsiäisen aikoihin huomiota blogipäivityksellään, jossa hän esitteli kuukautisverellään maalaamaansa pääsiäismunaa.

Maria kertoi alkaneensa esikoisensa syntymän jälkeen käyttämään kuukuppia, joka on parantanut hänen suhdettaan kuukautisiin.

– Olen jo pitkään antanut periksi houkutuksille ja maalannut kuukautisverellä. Silloin tällöin kastan pensselin kuukuppiin. Yleensä maalaan omakuvan tai oman logoni.

– Kuukautisverellä maalatussa pääsiäismunassa on juuri sopivasti ulottuvuuksia. Ja todellakin aion syödä tuon munan, Nordin toteaa blogissaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    8. 8

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    9. 9

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    10. 10

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. Näytä lisää