Aija, Aava

Viihde

Valikko

Anu Saagim avoimena avioerostaan IS:n haastattelussa: ”Oloni on helpottunut”

Eron jälkeen
– Ristomatti oli hieno aviomies ja hänellä on suuri sydän. Toivon hänen nyt löytävän rinnalleen vapaan ja kivan seuralaisen, Ristomatti Ratian ex-vaimo Anu Saagim sanoo.
Tallinnassa asuva päätoimittaja Anu Saagim, 54, kertoo Ilta-Sanomille arvostavansa entistä aviomiestään, suunnittelija Ristomatti Ratiaa, 75, erittäin paljon. Pariskunta ehti olla yhdessä 25 vuotta, joista aviossa 22 vuotta.

Ilta-Sanomat uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ratioiden erosta helmikuussa. Tuolloin Ristomatti Ratia kertoi Ilta-Sanomille, ettei avioliittoa kannattanut jatkaa, koska molemmat olivat eläneet omaa elämäänsä jo kauan. Ratia sanoi heidän olevan naimisissa vain paperilla.

– Vatvoimme eroa todella pitkään. Puhuimme siitä viimeisten kymmenen vuoden aikana vuosittain. Olemme vain olleet niin laiskoja, ettemme ole saaneet mitään aikaiseksi, Anu Saagim sanoo ja jatkaa:

– Ristomatti jopa unelmoi aikoinaan, että hän muuttaisi jonakin päivänä Tallinnaan ja olisimme näin yhtenäinen perhe. Unelma kuitenkin hiipui, sillä hän halusi tehdä täysillä töitä Ratia Brandin eteen Suomessa. Koska meistä kumpikaan ei halunnut muuttaa toisen luo, sekin oli tavallaan osasyy eroomme, Anu sanoo.

Anu Saagim on hyvällä mielellä, hän ei ole katkera, päinvastoin. Anu sanoo, että hänellä on entistä aviomiestään paljosta kiittäminen. Anu puhuukin erittäin kauniisti ex-miehestään ja toivoo tämän jonakin päivänä löytävän uuden suhteen.

Anu sanoo, että eron astuttua voimaan, molempien elämä on ikään kuin vapautunut. Monivuotiset mietteet ovat nyt toteutuneet.

– Kun ero on nyt totta, oloni on helpottunut. Toisaalta olemme eläneet jo kauan siten kuin olisimme eronneet, Anu naurahtaa.

Tallinnassa asuvan, päätoimittajan työtään rakastavan Anun elämä painottuu nyt töihin ja pariskunnan 17-vuotiaan Robin-pojan kanssa elämiseen. Räväkkä nainen lataakin suoraan, ettei hän edes etsi rinnalleen miestä. Näin on nyt hyvä. Ex-miehelleen hän vielä toivoo uutta onnea.

– Ristomatti on ihana ihminen ja toivon, että hän löytäisi vierelleen kivan ja vapaan aikuisen naisen. Koska Ristomatti rakastaa matkustamista, olisi ihannetilanne, jos hän löytäisi rinnalleen matkustamista rakastavan naisen, Anu sanoo.

Anu muistelee hyvillä mielin sitä, kuinka he liittonsa aikana reissasivat paljon yhdessä. Muuttaessaan aikoinaan Yhdysvaltoihin he olivat yhdessä vuorokaudet ympäri. Ristomatti loi siellä omaa uraansa ja Anu oli miehensä tukena.

Anu kiittää yhteistä elämäänsä Ristomatin kanssa ja sanoo sen olleen henkisestikin hyvin rikas.

– Varsinkin Amerikan-vuodet olivat elämäni parasta aikaa. Ristomatti ja hänen mahtava elämänkokemuksensa ja -näkemyksensä avarsivat omaa maailmaani. Myös hänen ystäväpiirinsä oli huikea ja minäkin sain paljon kavereita.

– Kyllä se niin oli, että Ristomatti esitteli pienelle virolaistytölle suuren maailman, josta olin vain uneksinut, Anu kiittelee.

Muuttaessaan takaisin Eurooppaan pariskunnan elämä jatkui normaalisti. He perustivat kodit Tallinnaan ja Helsinkiin, mutta kahdessa kodissa asuminen ei sitten ollutkaan järkevä ratkaisu.

– Meillä oli hyvä liitto, joka muuttui ystävyydeksi, hän sanoo.

Alussa keskusteltiin siitäkin, että Anu asuisi ja työskentelisi Suomessa.

– Ristomatti halusi minun menevän töihin hänen yritykseensä, mutta halusin oman uran. Sydämeni sanoi, että on löydettävä jotakin omaa tekemistä, Anu perustelee jäämistään Tallinnaan.

Anu kertoo pariskunnan yhteiselämän sujuneen melko pitkälle Ristomatin aikataulujen mukaan. Kun Anu sitten löysi töitä, heidän yhteisen elämän aikatauluttaminen vaikeutui.

– Kalenterimme eivät kohdanneet, eli siinäkin tuli sitten omat haasteensa. Kun kuulimme, että jos asutaan vuosia eri osoitteissa, eron saa heti. Siinä se sitten oli, päätimme erota, hän sanoo.

Erossa jaettiin myös yhteistä omaisuutta. Sivistyneesti Ratiat päättivät pitävänsä ne elementit, jotka ovat heille rakkaita; Anulle jäi Tallinnan asunto ja Saarenmaan huvila.

– Sain ne, mitä rakastin. Ristomatti piti firman sekä Helsingin-kodin. Koska Robin on kasvanut ja viettänyt lapsuutensa sekä vapaa-ajat Saarenmaalla, Ristomatti piti itsestäänselvyytenä, että paikka jää meille.

– Ristomatille Robin on tärkeä ja olen äärimmäisen kiitollinen, että saimme pitää Saarenmaan. Ristomatilla on suuri sydän, hän on hieno mies, Anu kiittää.

Anu kertoo, ettei Robin ollut lainkaan ihmeissään vanhempiensa erosta. Hän on tottunut siihen, ettei isä ole aina läsnä.

– Tavallaan Robin on elänyt ilman Ristomattia koko elämänsä. Totta kai isänsä on käynyt mahdollisimman usein poikaansa katsomassa ja he pitävät jatkuvasti yhteyttä, Anu kertoo.

Anu ja Ristomatti ovat jatkuvasti yhteydessä. Anu nauraakin, että he ovat nyt enemmän tekemisissä kuin liittonsa aikana. Anu käy usein Helsingissä ja hän puhuu Ristomatin kanssa puhelimessa päivittäin.

– Olin äskettäin syntymäpäivänäni Helsingissä ja olimme Ristomatin kanssa ostamassa minulle lahjaa. Ristomatti sanoi kaupassa ostavansa lahjaa vaimolleen. Minun piti muistuttaa, että olen hänen ex-vaimonsa, Anu naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. Näytä lisää