Teijo

Viihde

Valikko

Yllätyspäätös: Satuhäät jää pois maanantain ohjelmistosta

suosikkiohjelma
TV2-kanavan keskusteluohjelma siirtää suosikkiohjelma Satuhäiden jaksoa viikolla.
Huippusuositun Satuhäiden fanit ovat ihmetelleet sosiaalisessa mediassa miksi ohjelman neljättä jaksoa ei esitetä ensi maanantaina. Satuhäiden ohjelmapaikalla klo 21 The Real Vampires of True Blood -dokumentti, jossa seurataan elämäntapavampyyreja.

– Rakkaat Satuhäiden ystävät! Ensi viikolla meillä on harmittava tilanne edessä, sillä Satuhäissä pidetään taukoviikko ja seuraavaa jaksoa saamme odottaa ma 25.4. asti. Vaan huoli pois! Tätä jaksoa kelpaa kyllä odotella vähän pidempäänkin, sillä Virpi ja Hemppa eivät varmastikaan jätä ketään kylmäksi. Joten eipä muuta kun odottamisen iloa, Satuhäiden Facebook-sivustolla tiedotetaan.

– Ensi maanantain treffit peruttu, Instagramissa surraan Satuhäiden jakson uupumista ohjelmistosta.

Ohjelman tuottaja Juha-Pekka Ristmeri kertoo Ilta-Sanomille, että TV2-kanavan keskusteluohjelma sotkee Satuhäiden esitysaikataulun.

Kanavalla esitetään maanantaina klo 21:30 A2: Taloustalkoo-ilta, jossa keskustellaan sosiaaliturvasta ja palkkojen leikkauksesta.

– Kyseessä on sijoitteluongelma ja Satuhäiden jääminen pois maanantailta liittyy Yleisradion ohjelmistokaavaan. Keskusteluohjelma siirtää Satuhäiden lisäksi muidenkin ohjelmien esitystä. Satuhäät jää harmittavasti maanantaina pois, juuri kun yleisö on taas tottunut seuraamaan sitä maanantai-iltaisin, Ristmeri kertoo.

Ota kantaa

Katsotko Satuhäitä?

Katson, ihan paras ohjelma! 24% Ei kiinnosta 43% Katson silloin tällöin 33%
Ääniä yhteensä 10003

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    3. 3

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

    8. 8

      Haluatko miljonääriksi? Hanna ei vastannut 30 000 euron kysymykseen, vaikka vaisto olisi vienyt oikeaan – pienen osavaltion nimi maksoi 15 000

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. 6

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    2. 2

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    3. 3

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

    6. Näytä lisää