Atso

Viihde

Kuvat: Tässä on Temptation Island Suomi -ohjelman uusi pariskunta – varo juonipaljastuksia!

Julkaistu:

temptation island suomi
Temptation Island -ohjelmaan saapuu keskiviikkoillan jaksossa uusi pariskunta.
Tositv-ohjelma Temptation Island Suomi on ollut jo neljän ensimmäisen jakson aikana täynnä eriskummallisia juonenkäänteitä ja villejä bileitä.

Viime viikon torstain jaksossa paljastui, että yksi pariskunnista oli huiputtanut tuotantoryhmää ohjelmaan tullessaan. Lahtelaiset Lauri ja Noora olivat eronneet jo ennen ohjelman alkamista, vaikka sarjassa on tarkoitus koetella parisuhteen kestoa. Näin ollen juontaja Sami Kuronen ilmoitti pariskunnalle jakson päätteeksi iltanuotiolla, että he eivät voi enää jatkaa mukana ohjelmassa.

Sinkkujen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä loppuohjelman ajan vain kolmeen pariskuntaan. Nelonen tiedotti äskettäin, että sarjaan saapuu mukaan uusi pariskunta.

Helsinkiläiset Kalle, 26, ja Nana, 20, ovat seurustelleet hieman yli vuoden ajan ja saapuvat nyt saarelle testaamaan suhteensa lujuutta. Pariskunta on tutustunut yhteisen kaverin kautta kotibileissä. Nykyään he asuvat saman katon alla kämppisten kanssa.

Kalle ei ole ollut yhteisen vuoden aikana täysin uskollinen Nanalle, mutta nyt luottamus on alkanut taas vahvistua.

– Luottamus on vähän palautunut meidän suhteeseen. Nyt lähdetään katsomaan, että onko se täysin kunnossa, Nana kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    6. 6

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    6. Näytä lisää