Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Sirpa hoitaa kotityöt – Teemun mielestä työnjako on toiminut ”ihan törkeän hyvin”

Supertähdet
Teemu Selänne tunnustaa, että on ollut onnellisessa tilanteessa kotitöiden jakamisen suhteen.
Parisuhteet puhuttavat sunnuntaina alkavassa Supertähdet-ohjelmassa. Ohjelman isäntä, kiekkolegenda Teemu Selänne pohtii, ettei hän voisi olla naimisissa toisen huippu-urheilijan kanssa.

– En usko, että omalla kohdallani tulisi ikinä toimimaan, jos olisin naimisissa toisen huippu-urheilijan kanssa. Tarvitsen sen vastapainon, että ei tarvitse urheiluasioista jutella. Lisäksi tarvitsen sitä, että kun tulen kotiin, en joudu tekemään sellaisia asioista, jotka kuluttavat toisesta päästä, hän selittää IS:lle.

Selänteen mukaan heidän perheessään on toiminut ”ihan törkeän hyvin” se, että Sirpa-vaimo on hoitanut perheen ja Teemu on hoitanut muun.

– Jos tulisin kotiin ja molemmilla olisi yhtä paljon kotihommia, lasten hommia, siivousta ja kaikkea, siinä eivät vain energiat riittäisi. Olen ollut tosi onnellisessa tilanteessa siinä. Näin on kenen tahansa uraa luovan kohdalla. Jos on kaksi samanlaista, perhe ei voi olla kärsimättä siitä, hän pohtii.

Sirpa ja Teemu ovat muutenkin kuin töiden jakamisen kannalta onnistuneet luomaan Kaliforniassa perheensä ympärille omannäköisensä elämän.

Supertähdet eli Selänne, Jarkko Nieminen, Kiira Korpi, Marcus Grönholm, Mika Häkkinen sekä Kalle Palander vierailevat Nelosen uutuusohjelmassa myös Selänteen kotona Kalifornian Coto de Cazassa.

Kuvausten aikana Selänne muun muassa järjesti ystävilleen sekä Supertähdille grillijuhlat takapihallaan sekä kestitsi tunnettuja suomalaisia Kalifornian Laguna Beachilla sijaitsevassa ravintolassaan.

Selänne kertoo IS:lle, ettei hänestä ollut lainkaan outoa, että Supertähdet olivat hänen omassa kodissaan.

– Me tykätään siitä, että ihmisiä tulee käymään, hän kertoo.

– Olemme aina olleet vähän sellaisia hyvällä tavalla mustalaisia, että meillä on ovet aina auki. Tykkäämme siitä, että on sosiaalista elämää.

Supertähdet sunnuntaisin 10.4. alkaen Nelonen klo 20.00

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    4. 4

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    5. 5

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    6. 6

      Jopa 800 000 suomalaista altistuu – sisäilmasairauden ensioireet muistuttavat flunssaa

    7. 7

      Koira retkotti keskellä peltoa – lumipaakut hyydyttivät 17-vuotiaan suomenlapinkoiran Polvijärvellä

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    10. 10

      Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    4. 4

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    5. 5

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    6. Näytä lisää