Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Heikki Kinnunen tänään 70 vuotta – näin syntyivät Viljo ja Uffa!

Julkaistu:

Rakastettu näyttelijä Heikki Kinnunen viettää tänään 8. huhtikuuta 70-vuotispäiviään.
Heikki Kinnunen kertoi Elisa Heilalan kirjoittamassa elämäkerrassa Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät, että televisiolla on hirmuinen voima.

– Mä saan viisisataa kertaa näytellä Hamletin jossain teatterissa, mutta kun mä näyttelen jonkun höpönlöpön televisiossa, niin se on siinä, naama on tullut yhdellä ohjelmalla tutuksi puolelle Suomea, Heikki Kinnunen toteaa kirjassa.

Yksi Kinnusen legendaarisimpia tv-hahmoja on Älywapaan palokunnan lökäpöksy, joka kyselee Viljoa.

– Sitä hahmoa ei mitenkään suunniteltu etukäteen. Pertsa (Reponen) toi A4-lapulla Vilosohvit-nimisen sketsin, jossa toinen mies kysyi "Onks Viljoo näkyny?". Toinen sanoi ei, johon kysyjä vastasi ”aha”, ja käveli pois. Siinä sitten aloin miettiä Mikkelin miehiä, jotka käyttävät lyhyeenkin keskusteluun reilusti aikaa ja taukoja, pälyilevät ympäriinsä ja pössyttelevät tupakkaa. Siitä se Viljo alkoi muotoutua.

Aluspaitaan, verkkarihousuihin ja traktorilippikseen pukeutuneella Viljolla oli takataskussa pullo Koskenkorvaa ja kädessä tupakka. Kun hahmoa näytettiin muutaman kerran, katsojat alkoivat vaatia, että hahmoa jatketaan.

– Ne kysyivät, että ootteko käyneet meidän pitäjässä, kun täältä kyliltä löytyy justiinsa samanlainen tyyppi! Ja sittemminhän mä olen Viljosta saanut kuulla satoja, varmasti tuhansia kertoja, välillä ihan kyllästymiseen asti, sen verran suosittu siitä tuli.

Soitinmenojen Uffa oli villatakkinen kiharapää rusettimies, joka lipsautteli pikkutuhmia alapääjuttuja ruotsalaisuudesta ja poikarakkaudesta.

Kinnusen mukaan Uffan hahmo sai alkunsa keskustelusta näyttelijä Ilari Paatson kanssa. Paatso oli ollut töissä Ruotsissa ruotsinsuomalaisella alueella ja häntä oli ärsyttänyt kun alueen ihmiset eivät osanneet nauraa, vaan sanoivat uffaffaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. 6

      Salama, rankkasade ja palohälytys keskeyttivät Bolshoi-ryhmän harjoituksen Olavinlinnassa – ”Valtava paukaus”

    7. 7

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    8. 8

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    9. 9

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. Näytä lisää