Leevi

Viihde

Tutkijat selvittivät Game of Thronesin päähenkilöä – esiin nousi yllätyshahmo

Julkaistu:

Kaksi matemaatikkoa halusi selvittää, kuka on suositun fantasiasarjan todellinen päähenkilö.
Supersuosion saanut Game of Thrones –show perustuu George R. R. Martinin edelleen kesken olevaan kirjasarjaan. Amerikkalainen matemaatikko Andrew Beveridge ja hänen opiskelijansa analysoivat viihteellisessä analyysissaan sarjan kolmatta kirjaa Storm of Swords (suom. Miekkamyrsky).

Tutkijat valitsivat kolmososan, koska siinä keskeisten hahmojen tarinat ovat jo eriytyneet toisistaan ja hahmot ovat fyysisesti eri paikoissa. Kirjan materiaalia on käytetty tv-sarjan kolmatta ja neljättä kautta varten.

Kirjan hahmoista, kuten Jon Nietoksesta, Daenerys Targaryenista ja Tyrion Lannisterista, tehtiin verkostoanalyysia laskemalla, kuinka usein heidän nimensä mainittiin samassa yhteydessä.

Tutkijat arvioivat yhteyksien perusteella, että todelliseksi päähenkilöksi nousee Tyrion Lannister, mikä tuskin on teoksen lukeneille yllätys. Toiseksi keskeisin hahmo oli Jon Nietos, jonka kohtalo jäi tv-sarjan viime kaudella avoimeksi.

Tutkijoiden mukaan mielenkiintoisin tulos oli kuitenkin Sansa Starkin keskeinen rooli. Artikkelissa arvellaan, että aiemmin toisten pelinappulanaan käyttämä Sansa saattaa nousta sarjan edetessä tärkeään rooliin.

Tulos on kiintoisa varsinkin tv-sarjaa seuraaville, sillä viime kaudella Sansan tarina on muuttunut kirjoihin verrattuna. Kaudella nähtiin muun muassa avioliitto, jota kirjoissa ei ole tapahtunut. Tässä kuussa alkavalla kuudennella kaudella Sansan roolin onkin arveltu kasvavan entisestään.

Artikkeli julkaistiin Math Horizons –lehdessä, joka on matematiikasta kiinnostuneille opiskelijoille suunnattu tiedelehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotukset: Poliisi kaipaa havaintoja autosta rekisterinumerolla OTF-806

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    6. 6

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Valkoinen talo vahvisti Steve Bannonin potkut – ”Toivomme hänelle parasta”

    10. 10

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotukset: Poliisi kaipaa havaintoja autosta rekisterinumerolla OTF-806

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    3. 3

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

    6. Näytä lisää