Merja

Viihde

Valikko

Moderni perhe -kaunotar julkaissut liudan rohkeita kuvia – esittelee intiimitatuointia vesirajalla

teinitähti
Moderni perhe -sarjasta tuttu Ariel Winter on rohkaistunut asuvalinnoissaan 18-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.
Moderni perhe -sarjasta tuttu teinitähti Ariel Winter täytti helmikuussa 18 vuotta. Sen jälkeen Winter on poseerannut toinen toistaan rohkeammissa kuvissa ja uskaliaammissa asuvalinnoissa.

Winterin rintojen pienennysleikkaus oli valtavan mediahuomion kohteena viime vuonna alkusyksystä. Tuolloin tähti kertoi pienennyttäneensä H-kupin luomurintansa leikkauksen avulla. Winterin peruste rintojen pienennyttämiselle oli puhtaasti fyysinen: isot rinnat aiheuttivat hänelle selkäkipuja ja hankaloittivat elämää.

Myöhemmin Winter kertoi Time-lehden kirjoituksessaan, että on saanut operaatiosta runsaasti positiivista palautetta.

– Valitsin leikkauksen sen takia, mitä tunsin, en sen takia, mitä muut ajattelivat, hän muun muassa kirjoitti.

Sittemmin tähti on hehkuttanut muun muassa sitä, että vaatteiden ostaminen on nykyisin paljon helpompaa. Kaunis nuori tähti on nyt julkaissut Instagram-tilillään kuvia, joissa hän poseeraa rohkeissa asukuvissa.

Tuoreimmassa kuvassa paljastuu myös tähden tatuointi, joka näyttäisi olevan aivan vesirajalla tähden lanteilla.

Jos kuva ei näy, sen voi katsoa myös täältä.

Viime viikonloppuna tähti julkaisi seuraajilleen pääsiäistervehdyksen, jossa hän poseeraa harvinaisen avokaulaisessa, kokovalkoisessa mekossa.

Kuvan voi katsoa täältä.

Winter julkaisi hiljattain myös videon, jossa hän poseeraa uudet bikinit yllään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

    8. 8

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    9. 9

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    10. 10

      Kourtney Kardashian, 38, ei jää kurvikkaan Kim-siskonsa varjoon – verhosi uhkeat muotonsa pikkubikineihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    4. 4

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. Näytä lisää