Uuno

Viihde

Valikko

Pahaenteinen nakuvideo leviää: Viisuedustaja haluaa esiintyä alasti susien kanssa

Julkaistu:

euroviisut
Valko-Venäjän viisuedustaja Ivan sokeeraa esityksellään.
Valko-Venäjää edustava poptähti Ivan on aiheuttanut kohun jo ennakkoon suunnittelemallaan viisuesityksellä. Ivan esittää toukokuussa Tukholmassa järjestettävissä viisuissa kappaleen Help You Fly, eikä esityksessä todellakaan koreilla vaatetuksella. Ivan haluaa esittää kappaleen täysin alastomana, ulvoen lavalla susien kanssa.

Kansainvälisessä viisublogissa Wiwibloggsissa Ivanin harjoitusvideo herättää hämmennystä. Videolla Ivan kyyristelee lavalla ilman rihman kiertämää. Hänen intiimialueensa on blurrattu:

Katso video myös tästä.

Ivanin kanssa lavalla oleva susi ei ole esityksestä kovinkaan innoissaan. Eläin yrittää näykätä alastonta Ivania kädestä.

Euroviisujen säännöt kieltävät eläimien käytön lavalla. Helsingin euroviisuissa vuonna 2007 Venäjän tyttötrio Serebro halusi lavalle kolmekymmentä kissaa, muttei saanut lupaa.

Ivanin edustaja on kertonut julkisuudessa, ettei heille ole ainakaan toistaiseksi myönnetty lupaa käyttää esityksessä susia.

– Emme ole saaneet vielä vastausta järjestäjiltä. Hän tulee olemaan lavalla alasti susien kanssa. Jokainen ihminen näkee itsensä tiettynä toteemieläimenä. Joskus meidän täytyy pitää eläin piilossa, joskus kohdata se, Ivanin edustaja kuvailee.

Katso kuva myös tästä.

Brittilehti Expressenin mukaan Ivan aikoo myös saapua Tukholmaan alastomana.

Viisufanit ovat tuominneet Ivanin nakuilun pelkäksi julkisuustempuksi. Osa faneista myös uskoo, että Ivanin on tyytyminen esiintymään alasti pelkällä kappaleen musiikkivideolla, eikä häntä päästetä lavalle kelteisillään.

– Kuka ihme haluaa nähdä lavalla alastoman laulajan eläinten kanssa. Hävetkää! viisufanit puhkuvat.

– Huomioni kiinnittyi aivan muuhun kuin itse lauluun... Wiwibloggs-sivustolla naureskellaan.

– Idea susista on hieno, mutta en usko, että säännöt antavat periksi, fanit summaavat.

Ota kantaa

Sopivatko eläimet ja alastomuus viisuihin?

Kyllä, miksipä ei? 21% Ei todellakaan 79%
Ääniä yhteensä 4672

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    8. 8

      Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

    9. 9

      Ei enää koskaan matkalaukkuun vuotanutta kosmetiikkaa! Kuva paljastaa nerokkaan niksin

    10. 10

      Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. Näytä lisää