Usko

Viihde

Valikko

Toisiinsa rakastuneet perhetuttavat avoimina IS:n haastattelussa – Osa ystävistä ja sukulaisista kaikonnut täysin

kielletty rakkaus
Kielletty rakkaus -tv-sarjassa eilen nähty pariskunta koetti pitkään taistella tunteitaan vastaan.

EILEN nähdyssä Kielletty rakkaus -ohjelman jaksossa tutustuttiin oululaisiin Millaan ja Teemuun. He olivat perhetuttuja keskenään ja toistensa lasten kummeja. Nyt he ovat olleet naimisissa kaksi ja puoli vuotta ja heillä on yksi yhteinen, 2-vuotias poika.

– Ei sitä tietenkään toivo, että perheet hajoaa, mutta tämä meni nyt näin ja se oli oikea päätös. Vaikka lähtökohta olikin vaikea, tällaisia tunteita, joita meillä on, toivoo kaikille, Milla kertoo Ilta-Sanomille.

Milla ja Teemu tutustuivat toisiinsa runsas kymmenen vuotta sitten ollessaan kumpikin tahoillaan naimisissa.

Millan ystävä esitteli hänet Teemun silloiselle vaimolle, kun naiset odottivat kumpikin esikoistaan. Pariskunnat tutustuivat ja ystävystyivät jopa niin, että pyysivät toisiaan lastensa kummeiksi. He olivat tekemisissä toistensa kanssa viikoittain.

TOISISTAAN tietämättä Milla ja Teemu ihastuivat toisiinsa. Lopulta pariskuntien yhteisissä juhannusjuhlissa kesällä 2010 Millan oli pakko kertoa vahvoiksi kasvaneista tunteistaan Teemulle.

– Meillä oli pikkuhiljaa herännyt tunteita toisiamme kohtaan. Emme olleet koskaan puhuneet tunteistamme toisillemme, mutta pienistä asioista, vitsailuista, kiusoittelusta, katseista, minulle oli syntynyt vahva tunne, että Teemu ajattelee samoin, Milla muistelee rohkeaa aloitettaan.

Juhannuksen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Ensin edessä oli pitkiä keskusteluja niin keskenään kuin puolisoiden kanssa.

Kumpikin erosi jo loppukesän aikana ja muutti omilleen. Seurustelun he aloittivat alkusyksystä, jo joulun alla Teemu kosi, ja häitä vietettiin lopulta vuonna 2013.

Milla kertoo, että molemmilla oli alusta asti voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, jota he eivät olleet aiemmin kokeneet.

– Tunsimme heti vahvasti, että meidät oli tarkoitettu toisillemme. Ja siltä tuntuu edelleen.

MILLA PELKÄÄ, että ihmiset ajattelevat heidän olleen kevytkenkäisiä: tuosta noin vain rakkauden sokaisemina hajottaneet perheensä ja juosseet toistensa syliin.

– Emme todellakaan ole kevytkenkäisiä ihmisiä! Tätä pohdittiin monelta kantilta, mihinkään ei hypätty suuna päänä, Milla vakuuttaa.

Kummallakin oli jo pidempään ollut hankalaa omassa liitossaan.

– Olisimme molemmat eronneet tahoillamme joka tapauksessa. Olimme kumpikin jo pitkään sinnitelleet liitoissamme, kun tunteet toisiamme kohtaan alkoivat lopulta herätä, Milla sanoo.

– Itse koetin pitkään taistella tunteitani vastaan ja takoa järkeä päähäni: ”Haloo, ei tältä saa tuntua!” Yhdessäolo tuntui pitkään täysin utopistiselta ajatukselta.

Koska molemmilla oli myös jo kaksi lasta, syyllisyyden tunteiltakaan ei voinut välttyä.

– Mietimme paljon asioita lasten kannalta ja koetimme tehdä asiat heille mahdollisimman hyväksi.

EROTTUAAN puolisoistaan he kertoivat suhteestaan rehellisesti paitsi ex-puolisoilleen myös lähipiirilleen jo varsin varhaisessa vaiheessa. Reaktiot olivat järkyttyneitä ja ihmissuhteita katkesi, osa lopullisesti.

– Osa ihmisistä ei ymmärtänyt meitä ollenkaan vaan piti tätä tosi epäsoveliaana, koska olimme perhetuttuja ja kummeja. Esimerkiksi yhdestä ystävättärestäni en ole sen jälkeen kuullut sanaakaan, Milla sanoo surullisena.

Millan välit ex-mieheensä ovat nykyään asialliset, mutta Teemun ex-vaimo ei ole pystynyt hyväksymään tilannetta vieläkään.

Suurin osa ystävistä ja muusta lähipiiristä on nykyään jo onnellisia parin puolesta, mutta osa Teemun sukulaisista ei vieläkään hyväksy täysin parin suhdetta.

– On hirveän vaikea ymmärtää, miksi muut ihmiset ottavat tämän niin henkilökohtaisesti, vaikka kyse on meidän elämästämme, Milla sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    5. 5

      Hannu Manninen lähtee tavoittelemaan olympiamitalia kovalla projektilla – ”Tunteet ovat pelonsekaiset”

    6. 6

      Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

    7. 7

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    5. 5

      Hannu Manninen lähtee tavoittelemaan olympiamitalia kovalla projektilla – ”Tunteet ovat pelonsekaiset”

    6. Näytä lisää