Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Michael Monroe hehkuttaa 16-vuotiasta laulajalupausta: ”En muista ketään toista, jolla olisi tuollainen ääni”

the voice of finland
Yhdysvaltojen kiertueelta palannut Michael Monroe odottaa innolla The Voice of Finlandin livelähetyksiä.
Nelosen The Voice of Finlandin viidennen tuotantokauden livelähetykset käynnistyvät perjantaina. Yhdellä ohjelman tähtituomareista, rock-legenda Michael Monroella on kova luotto omaan tiimiinsä.

Sen muodostavat röyheällä raspikurkulla varustettu kalajokinen Tuomas Junnikkala, teneriffalainen sydäntenmurskaaja Daniel Sanz, riihimäkeläisenä Michael Jackson –imitaattorina tunnettu Jarkko Kujanpää sekä kasarirockia rakastava Riikka Jaakkola.

Varsinkin viimeksi mainittu saa Monroen aidosti innostumaan.

– Riikkahan on ihan mieletön! Vasta 16-vuotias ja silti tosi kypsä ääni. Hänellä on aivan mielettömän makea asenne, tosi hieno mimmi.

Vasta 16-vuotias Jaakkola on Ilona Gillin ohella kuluvan TVOF-tuotantokauden nuorin osallistuja. Ikä ei kuitenkaan kuulu nuoren kärköläläisen äänestä, joka on Monroen mukaan poikkeuksellinen.

– Kuulostaa, kuin Riikka olisi elänyt pidempäänkin, hänellä on ääni kuin aikuisella. Kyseessä on varmaankin vanha sielu, Monroe hämmästelee.

Vuosikymmeniä maailmaa erilaisten bändikokoonpanojen kanssa kiertänyt Monroe miettii pitkään, kun häneltä kysyy, muistaako rock-legenda uransa varrelta muita vastaavia nuoria laulajalahjakkuuksia.

– En kyllä äkkiseltään muista ketään toista, jolla olisi tuollainen ääni jo 16-vuotiaana. Tosi kypsä soundi, sellaista on hienoa kuunnella. En kyllä osaa verrata häntä keneenkään.

Tasaväkistä tiimiään luotsaava Monroe kuitenkin korostaa, ettei kukaan laulajista ole vielä erottunut ennakkosuosikiksi.

– Tuomaksella on makea raspi, sellainen Joe Cocker -tyylinen. Se tulee häneltä luonnostaan ja se kiehtoo mua. Hänkin on todella nuori, mutta äänessä kuuluu elettyä elämää.

Sanz on puolestaan Michaelin mukaan ”mielettömän kova esiintyjä”.

– Hän liikkuu hyvin lavalla ja on myös helkkarin hyvä laulaja. Ja Jarkko – hän on niin valmis paketti laulajana ja esiintyjänä kuin olla ja voi. Siinä miehessä on myös persoonaa, hänellä on kuteet ja kaikki hallussa.

The Voice of Finlandin livelähetykset perjantaisin klo 20 Nelosella.

Videolla Riikka Jaakkola tykittämässä Aerosmithiä The Voice of Finlandissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    4. 4

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    5. 5

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Suosikkiselostajan panna ohi – Jussi Eskola taas mukana Ylen yleisurheilulähetyksissä

    10. 10

      Some sai nuoret osoittamaan mieltään Venäjällä – Asiantuntija: Medvedev Putinia ”helpompi” kohde

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    4. 4

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    5. 5

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    6. Näytä lisää