Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Mira Kasslin ylellisellä Dubain-matkalla – poseeraa bikineissä uima-altaalla

Julkaistu:

loma
Kiinteistövälittäjä Mira Kasslin nauttii Dubaista pilvisestä säästä huolimatta.
Kiinteistövälittäjä Mira Kasslin paljastaa Instagramissa lomailevansa parhaillaan Dubaissa. Arvoasuntojen myyntijohtajan paikan syyskuussa jättänyt Kasslin on julkaissut Instagramissa kuvakollaasin, jossa kertoo matkaansa kuuluneen muun muassa uima-altaalla lekottelua. Hiekanvärisiin bikineihin sonnustautunut Kasslin on napannut itsestään myös selfien ylellisen uima-altaan reunalta.

Kuvatekstiin Kasslin on lisännyt muun muassa englanninkieliset sanat: nautinto, pilvistä ja työ.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kasslin kertoi Ilta-Sanomille syyskuussa perustaneensa oman firman: Kasslin LKV:n. Sitä ennen lehdistössä spekuloitiin, että Kasslinin ja myös televisiosta tutun kiinteistökuningatar Kaisa Liskin välit olisivat tulehtuneet.

– En voi kommentoida välejämme millään tavalla. Toivotan Kaisalle kaikkea hyvää, Kasslin tyytyi syksyllä kommentoimaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Viime syksynä Kasslin kertoi IS:lle myös pudottaneensa painoaan 15 kilon verran puolessa vuodessa.

– Hyvä olo on tärkeä asia. Stressillä on isoin merkitys kunnon hallintaan. Elämänrytmi vaihtelee. Säännöllinen syöminen ja ravinnon laatu ovat tärkeitä. Minulla on usein kiire ja söin mitä sattuu. Rauhoitin hetken aikaa sille, mitä ja missä syön, Kasslin kertoi tuolloin.

Hän kertoi myös pyrkivänsä nukkumaan kahdeksan tuntia yössä ja liikkuvansa säännöllisesti.

– Liikunta on hyvä keino vähentää stressiä. Hyvä hiki päälle, niin ollaan raiteilla taas. Liikun lähes joka päivä: juoksen, kävelen ja käyn salilla.

Edit: Jutun ingressiä korjattu klo: 21:49.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    2. 2

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    3. 3

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    4. 4

      Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

    9. 9

      Sani rakastui huomattavasti itseään nuorempaan mieheen: ”Ikä ei ole ongelma”

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    7. 7

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    8. 8

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    9. 9

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    10. 10

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    2. 2

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    3. 3

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    4. 4

      Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. Näytä lisää