Heidi

Viihde

Frank Sinatra Jr. on kuollut – kiertue jäi kesken

Julkaistu:

Legendaarisen laulaja-näyttelijän Frank Sinatran poika on kuollut sydänkohtaukseen.
Frank Sinatra nuoremman sisar, laulaja Nancy Sinatra, kertoo veljensä kuolemasta Facebook-sivullaan.

Päivityksen mukaan Sinatra menehtyi sydänkohtaukseen ollessaan kiertueella Floridan Daytonassa.

The Sinatra family mourn the untimely passing of their son, brother, father, uncle, Frank Sinatra, Jr. of cardiac arrest...

Julkaissut Nancy Sinatra 16. maaliskuuta 2016

Sinatra oli 72-vuotias.

Sinatran oli tarkoitus esiintyä keskiviikkoiltana Daytona Beachin kaupungissa. Hänellä oli meneillään Sinatra Sings Sinatra –niminen kiertue, jolla hän esitti isänsä kappaleita.

Viihdesivusto TMZ:n tietojen mukaan Sinatra oli tuntenut olonsa sekavaksi ja peruuttanut siksi esiintymisensä, mutta myöhemmin hän oli sanonut voivansa paremmin. Hän kuoli myöhemmin sydänkohtaukseen ollessaan sairaalassa. Konsertin peruuntumisesta kerrotaan myös konserttiareenan Facebook-sivulla.

Frank Sinatra nuorempi seurasi isänsä jalanjälkiä muusikkona: hän oli muun muassa laulaja ja lauluntekijä. Hänen äitinsä on laulajalegendan ensimmäinen vaimo Nancy Barbato Sinatra.

Musiikillisen uransa lisäksi Sinatra muistetaan myös vuoden 1963 sieppausdraamasta. Tuolloin 19-vuotias poika kaapattiin ja hänestä vaadittiin 240 000 dollarin lunnaita.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  5. 5

    Öiset hiipparit kippasivat jätettä uimalan pihaan – touhu tallentui valvontakameraan

  6. 6

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  8. 8

    Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

  9. 9

    Venäjän media tarttui Putinin pakotekommentteihin

  10. 10

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. 6

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  7. 7

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  8. 8

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  9. 9

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  10. 10

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  5. 5

    Öiset hiipparit kippasivat jätettä uimalan pihaan – touhu tallentui valvontakameraan

  6. Näytä lisää