Atso

Viihde

Antti Tuisku liikuttui kyyneliin kesken Emma-kiitospuheensa – ”Mie toivoisin, että äiti ja isä olis täällä”

Julkaistu:

Antti nauroi ja itki voittaessaan ensimmäiset Emmansa.
Antti Tuisku voitti ensimmäisen Emmansa, vuoden pop-albumin palkinnon. Se ei riittänyt, hän voitti vielä toisenkin!

Moni asia ja paine purkautui laulajan päässä kun hän asteli lavalle hakemaan ensimmäistä Emmaansa. Tunteet olivat pinnassa kun himoittu pysti oli viimein kädessä.

– En itkenyt, mutta ei se ollut kaukana. Keräilin siinä itseäni. Itku tulee vielä, Antti lupasi.

Kun hänet kutsuttiin lavalle toistamiseen vuoden miessolistin pystiä noutamaan, kyyneleet kihosivatkin miehen silmiin.

– Voi että, kun mie toivoisin niin, että äiti ja isä olis täällä katsomassa, hän sanoi ääni sortuen.

– Mie haluun lähettää ihan hirveesti kotiin terveisiä, Antti vielä tilitti ja sai valtavat aplodit.

Sitten hän piristyi ja tarkisti oliko hän todella saanut miessolistin palkinnon. Hän lupasi olla tänään pikku hiprakassa ja muistutti ystävälleen, että tulee kyllä varmasti huomenna tämän häihin.

– Mutta mie en tiiä, että missä kunnossa, Antti nauratti.

Palkintojen välillä Antti ehti kommentoida Ilta-Sanomille, miltä ensimmäinen palkinto tuntui.

– Ei sitä oota palkintoa. Kaikki sanoi, että älä mieti sitä. Ei sillä ole väliä tuleeko se. Mutta sitten menin lavalle ja ajattelin, että oonhan mie oottanut tätä, Antti kommentoi voittoaan.

Kaikki eivät olleet uskoa, että Antti Tuiskulle tämä oli aivan ensimmäinen Emma.

– Viimeksi tänään Asko Kallonen tinkasi, että on Antti ennenkin voittanut. Mutta en oo.

Kun Antti kolmatta kertaa kipusi lavalle oli hän yhtä hymyä ja innostui tanssimaan palkinnon jakaneen Jenni Vartiaisen kanssa.

Antti ei ole katkera siitä, että pysti on ennen mennyt ohi.

– Terkut niille, jotka näistä päättävät, eivätkä ole ennen arvostaneet. Olette tehneet miusta hirmu paljon vahvemman.

Anti myöntää, että palkinnon puuttuminen on joskus kaivellut.

– On se ärsyttänyt tiettyinä hetkinä. Mutta näin sen on pitänytkin mennä. Osaan nyt arvostaa tätä enemmän kuin jos olisin saanut tämän uran alussa. Silloin olisi voinut mopo keulia ja homma nousta hattuun.

Loppuun vielä urheilukysymys. Miltä nyt tuntuu?

– Harvoin mie hämmennyn. Tästä ei ollut harmainta aavistustakaan. Täytyy myöntää, että tuntuu ihan helevetin hyvältä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Teemu Suninen aloitti aamun loistavasti – ajoi pohjat Suomen MM-rallissa!

  6. 6

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  7. 7

    Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

  8. 8

    Tullin kuvat rankoista viinalasteista: Yhdestä autosta löytyi jopa 3000 litraa alkoholia – ”Kun auto laahaa, niin näet heti”

  9. 9

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  10. 10

    Pimeät verkkokauppiaat kiinni yleisen virheen takia: Tätä pitäisi rehellisen ihmisen jo varoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  7. 7

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  8. 8

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  9. 9

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  10. 10

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Teemu Suninen aloitti aamun loistavasti – ajoi pohjat Suomen MM-rallissa!

  6. Näytä lisää