Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Mikä söpö pikkupoika! Näin Twilight-tähti Taylor Lautner on muuttunut

Pikakelauksella
Twilight-tähti Taylor Lautnerin ura alkoi jo 13-vuotiaana Haipojan roolista.
Haipojan ja Laavatytön ihmeelliset seikkailut, sunnuntaina TV5 klo 19.15

Taylor Lautner, 24, aloitti uransa jo yhdeksänvuotiaana televisioelokuvissa ja sarjoissa. 13-vuotiaana hän teki isoimman roolinsa elokuvassa Haipojan ja Laavatytön ihmeelliset seikkailut, joka nähdään sunnuntaina TV5:ssä. Lautner näyttelee Haipoikaa ja sai roolistaan Young Artist Awards -ehdokkuuden vuonna 2006. Samana vuonna hän esiintyi myös elokuvassa Villi tusina 2.

Vuonna 2008 Lautner esiintyi ensimmäisen kerran tunnetuimmassa roolissaan Jacob Blackina vampyyrileffasarjan ensimmäisessä osassa Twilight – Houkutus. Lautnerin eksoottinen ulkonäkö on perua vanhemmilta, joilla on sukujuuria Alankomaissa, Saksassa ja Ranskassa. Taylorin äidin puolelta hänessä on hiven intiaaniverta.

Jacobin hahmo muuttuu fyysisesti paljon toisessa osassa. Lautner treenasi kovaa ennen jatko-osaa ja sai kerättyä vartaloonsa noin 14 kiloa lisää lihasta. Hän on harrastanut kamppailulajeja pienestä pitäen. Muodonmuutos poiki nuorelle miehelle seksisymbolin maineen. Vuonna 2010 Lautner rankattiin paitsi Hollywoodin parhaiten palkatuimmaksi teiniksi, myös toiseksi Glamour-lehden vuoden 50 seksikkäimmän miehen listalla.

Suosittujen Twilight-leffojen lisäksi Lautner on näytellyt elokuvissa Ystävänpäivä (2010) ja Siepattu (2011).

Lautnerin voi nyt nähdä länkkärikomedialeffassa Ridiculous 6, jossa hän esittää yksinkertaista maalaispoikaa. Netflix-leffan tuottajiin kuuluu Adam Sandler, joka myös näyttelee elokuvassa.

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    6. 6

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    7. 7

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    10. 10

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    6. Näytä lisää