Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Axl Smithin salakuvaama nainen IS:lle: ”Hän sanoi kameran olevan yhteydessä aktiivisuusrannekkeeseen”

Päällimmäisenä tunteena on järkytys ja pettymys julkisuudesta tuttuun juontajaan, kertovat Axl Smithin salakuvaamat naiset.
Tutkinnanjohtaja, komisario Mika Helminen vahvisti eilen Ilta-Sanomille, että juontaja Axl Smithiä epäillään useiden kymmenien naisten salakatselusta asunnossaan.

– Meillä on tekninen tutkinta menossa. Meillä on takavarikossa määrättyä materiaalia, Helminen sanoo.

Ilta-Sanomat haastatteli kaksi Axl Smithin salakuvaamaa naista. Naiset ovat järkyttyneitä tapahtuneesta.

– Kun kuulin videoista, oloni oli tosi loukattu. Yksityisyyttäni on loukattu pahasti, toinen naisista toteaa IS:lle.

Smithin luona useita kertoja käynyt nainen kertoo Ilta-Sanomille viettäneensä eilen kaksi tuntia poliisilaitoksella kuultavana, koska Smithin kotoa oli löytynyt hänestä salakuvattuja seksivideoita.

Hän kertoo tapaamisten noudattaneen yleensä samaa kaavaa.

– Ensiksi menimme hänen luokseen, katsoimme elokuvaa ja söimme, jonka jälkeen siirryimme makuuhuoneeseen.

Nainen kertoo huomanneensa Smithin huoneessa videokameran, jonka hän kertoo olleen sijoitettuna yöpöydän viereen kirjan väliin.

– Kun kysyin häneltä kamerasta, hän sanoi kameran olevan yhteydessä kädessään olevaan aktiivisuusrannekkeeseen, ja että kamera mittaa hänen terveyttään.

Naisen mukaan videokamera kuvasi ainoastaan Smithin sänkyä.

Nainen näki oman videonsa poliisin luona. Hän kertoo Smithin nimenneen videotiedostot ilmeisesti tapaamiensa naisten nimillä. Naista loukkaa sosiaalisessa mediassa olleet spekulaatiot, joiden mukaan rikosilmoituksen tehneet naiset olisivat julkisuuden ja rahojen perässä.

– Asiasta tekee törkeän se, että kyseessä on julkisuuden henkilö, joka on käyttäytynyt törkeällä tavalla ja valloittanut itselleen naisia julkisuuttaan hyväksi käyttäen, hän painottaa.

Lue myös toisen Axl Smithin salakuvaaman naisen kertomus tämän perjantain Ilta-Sanomista tai digilehdestä!
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

  3. 3

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  4. 4

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  5. 5

    Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

  6. 6

    Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    Tänään tv:ssä: Ulkomaiset tv-tähdet panikoituvat Kuusamon metsissä – ”Öisin lämpö laskee -30 asteeseen, joka voi tappaa”

  9. 9

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  6. 6

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  7. 7

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  10. 10

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

  3. 3

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  4. 4

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  5. 5

    Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

  6. Näytä lisää