Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Hulk Hoganin seksivideokohu paisuu: Nyt kinastellaan miehuusmitoista

seksivideon vuotaminen
Hulk Hoganin seksivideokohua puidaan nyt yksityiskohtaisesti oikeudessa.
Showpainin suurnimi Hulk Hogan joutui kohun kohteeksi, kun hänestä vuodettiin nettiin Gawker-sivustolle vuosia sitten kuvattu seksivideo. Hogan kertoi tuntevansa olonsa nöyryytetyksi salaa kuvatun seksivideon vuotamisen takia. Mies kertoi myös aikovansa vaatia videon julkaisseelta Gawker-sivustolta sadan miljoonan dollarin korvauksia.

– Käteni alkoivat vapista rajusti, ja suljin puhelimen. En mennyt kouristustilaan, mutta se oli yksi niistä hetkistä, jolloin en kyennyt lopettamaan vapinaa, Hogan kuvaili oikeudessa nöyryyttävän tilanteen paljastumishetkeä.

Oikeudenkäynnissä ei olla vältytty asian yksityiskohtaiselta puimiselta. Daily Mail -lehden mukaan Floridassa käytävässä oikeudenkäynnissä soitettiin muun muassa nauha vanhasta radiolähetyksestä, jossa Hogan väittäisi peniksensä olevan 10 tuumaa pitkä. Tähän Hogan vastaa lehden mukaan, että nauha ei voi olla totta, koska hänen mittansa ei ole kymmenen tuumaa.

Hogan todistikin oikeudessa, että liioitteli seksielämäänsä haastatteluissa tuohon aikaan, koska se liittyi hänen painihahmonsa markkinoimiseen.

Herää kysymys, miksi Hoganin sukupuolielimen koko tai seksielämän liioittelu vaikuttaisi oikeudenkäyntiin. Daily Mailin mukaan radionauhojen ja muiden vanhojen yksityiskohtien penkominen liittyykin siihen, että Gawkerin asianajajat pyrkivät todistamaan, että Hogan teki seksielämästään tarkoítuksella julkisen. Video julkistettiin Gawker-sivustolla vuonna 2012, mikä oli viisi vuotta videon kuvaamisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    3. 3

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    4. 4

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    5. 5

      Toni Niemisen mitalit huutokaupassa – urheilumuseon pomo yllättyi: ”Varmasti meitä kiinnostaa”

    6. 6

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    7. 7

      ESS: Olympiavoittaja Toni Niemisen mitalit huutokaupataan

    8. 8

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    9. 9

      Juha Vuoriselle kävi vastenmielinen vahinko: ”Tartutin äitiini satiaiset”

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    3. 3

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    4. 4

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    5. 5

      Toni Niemisen mitalit huutokaupassa – urheilumuseon pomo yllättyi: ”Varmasti meitä kiinnostaa”

    6. Näytä lisää