Alma

Viihde

Valikko

”Sukupuolenkorjaussokki” – Matrix-ohjaaja kertoi julkisuudessa olevansa transnainen

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuvantekijä Andy Wachowski tunnetaan nyt nimellä Lilly Wachowski.
Matrix-ohjaaja Lilly Wachowski, 48, on Lana-sisarensa tavoin kertonut julkisuudessa olevansa transnainen.

Aiemmin Andy-nimellä tunnettu elokuvantekijä ilmoitti asiasta Windy City Timesille lähettämässään tiedotteessa. Wachowski otsikoi tiedotteensa sanoilla ”Sukupuolenkorjaussokki – Wachowskin veljekset ovat nyt siskoja!!”

– Siinä on otsikko, jota olen odottanut viimeksi kuluneen vuoden. Tähän asti pelolla ja/tai silmiä pyörittävän suuttumuksen kanssa, hän kirjoittaa.

– Uutinen on melkein mennyt ulos muutaman kerran. Kaikkia kertoja edelsi pahaenteinen sähköposti agentiltani. Toimittajat olivat pyytäneet lausuntoja ”Andy Wachowskin sukupuolenkorjausjuttua” koskien, joka heidän oli määrä julkaista. Vastauksena tämän vastentahtoisen julkisuuden uhkaan olin valmistellut tiedotteen, josta yksi osa oli pissaa, yksi osa etikkaa ja 12 osaa bensiiniä.

Jutut jäivät kuitenkin tuolloin julkaisematta. Nyt Wachowski sanoo olevansa onnekas.

– Se, että minulla on perheeni tuki sekä varaa maksaa lääkäreille ja terapeuteille, on antanut minulle mahdollisuuden selviytyä tästä prosessista, hän myöntää.

– Joten kyllä, olen transsukupuolinen. Ja kyllä, olen muuttunut. Olen kertonut asiasta ystävilleni ja perheelleni. Myös useimmat ihmiset töissä tietävät. Kaikki ovat sinut asian kanssa. Kyllä, kiitos mahtavan siskoni he ovat tehneet sen aiemmin, mutta myös siksi, koska he ovat fantastisia ihmisiä.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Huom! Jutun otsikkoa muokattu kello 6.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

    7. 7

      Joukkosurma Mississipissä: 8 kuollut, yksi uhreista seriffi

    8. 8

      Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

    9. 9

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. Näytä lisää