Leevi

Viihde

Pihla Viitala ruoskii hallitusta: ”Jos koulutuksesta leikataan, siinähän tietoisesti tyhmennetään kansaa”

Julkaistu:

Uusi Tv-lehti
Mustat lesket -sarjan toinen kausi tuo takaisin kolme vahvaa naista. Pihla Viitala, Malla Malmivaara ja Wanda Dubiel antavat Suomen hallitukselle huutia.
Menestyssarjan Mustat lesket maanantaina 14. maaliskuuta alkava toinen kausi tuo televisioon takaisin kolme vahvaa naista.

Ensimmäisellä kaudella Pihla Viitala, Malla Malmivaara ja Wanda Dubiel esittävät Veeraa, Kirsiä ja Johannaa, jotka murhasivat miehensä. Toisella kaudella he joutuvat itse kuolemanvaaraan entisten miestensä rikollisten puuhien seurausten vuoksi, mikä pistää heidän ystävyytensä koetukselle.

Kolmikon ja sarjan vahvuus näkyi paitsi katsojaluvuissa myös siinä, että ensimmäisestä kaudesta tuli hieman varkain yhteiskunnallisesti ajankohtainen. Sarjassa Farmateca-niminen yritys kiertää lakeja ja veroja. Samaan aikaan sarjan esittämisen kanssa tuli ilmi myös tosielämän esimerkkejä.

Jos sarjassa lesket pelkäävät henkensä puolesta, heidän näyttelijöitään pelottavat muut asiat. Veronkierron lisäksi näyttelijöiden puheissa hallitus saa huutia muun muassa koulutusleikkauksista ja subjektiiviseen päivähoitoon puuttumisesta.

– Minua pelottaa se, että asioista ei oteta selvää, ei hankita tietoa. Sitten tehdään suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Sivuutetaan kaikki huippututkijat. Sitten salakavalasti suomalaisilta myydään pohjavedet isoille yhtiöille, Malla Malmivaara sanoo.

– Jos koulutuksesta leikataan, siinähän tietoisesti tyhmennetään kansaa, Pihla Viitala lisää.

Eriarvoistuminen luo vihaa

Malmivaara kertoo käymästään keskustelusta tyttärensä kanssa. Tytär oli kertonut, kuinka joskus pelottaa saada tietää joistakin asioista.

Sanoin, että se on asia, joka pitää saada haltuun. Tieto ei lisää tuskaa, jos siitä pelosta pääsee yli. Pelottavampaa on se, että ei tiedä, Malmivaara kertoo.

Nykyinen ilmapiiri herättää kysymyksiä. Dubielin mukaan eriarvoistuminen luo yhteiskuntaan turhautumista, turvattomuutta ja sitä kautta vihaa.

– Sitten nämä tunteet on helpompi kanavoida heikommassa osassa oleviin, Dubiel viittaa turvapaikanhakijoihin.

– Pitäisi muistella millaista oli, kun meillä oli hätä ja miten muut siihen reagoivat, Viitala sanoo.

Mustat lesket -sarja maanantaisin 14.3. alkaen Nelonen klo 21.00.

Lue lisää Mustat lesket -sarjasta uudesta Ilta-Sanomat Tv-lehdestä (10/16)! Myynnissä 9.–15.3.2016 yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Pamela Tola muuntautuu Kynsin hampain -sarjassa Suomen pääministeriksi.
  • Elastinen sai uuteen ohjelmaansa mukaan unelmavieraansa.
  • Bachelor Suomen Juha paljastaa ihastuneensa kuvauksissa neljään naiseen.
  • Lisäksi 60 kanavan ohjelmatiedot, viikon kaikkien elokuvien arviot, kahdeksan sivun ristikkoextra...
  • ...ja paljon muuta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      Euroopan komission puheenjohtaja lähetti suomenkielisen kirjeen Juha Sipilälle – kehuu vuolaasti Suomen poliisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. Näytä lisää