Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Anssi Kela paljastaa, mitä tuhmaa kuiskutteli Jenni Vartiaisen korvaan suorassa lähetyksessä: ”Tämä nolottaa minua”

Julkaistu:

kuiskuttelua
Anssi Kela supatteli tuhmia Jenni Vartiaisen korvaan Unicef Live -ohjelmassa.
Anssi Kela ja Jenni Vartiainen esittivät dueton perjantaina esitetyssä Unicef Live -ohjelmassa. Kela paljastaa Facebook-sivuillaan molempien olleen ennen esitystä sen verran hermostuneita, että Kela yritti laukaista jännitystä kuiskuttelemalla Vartiaisen korvaan tuhmia.

Kela pyysi eilen sunnuntaina fanejaan arvaamaan Vartiaisen korvaan kuiskuttamansa sanat.

– Kilpailut ovat kivoja, joten laitetaanpa pieni koitos pystyyn näin viikonvaihteen päätteeksi. Perjantaina esitin Unicef Live -ohjelmassa dueton Jenni Vartiaisen kanssa. Lauloimme Haloo Helsingin Vihaan kyllästynyt -kappaleen, jonka sanojen muistamisen kanssa molemmilla oli suuria vaikeuksia. Harjoittelimme biisiä viimeiseen minuuttiin asti ja tuhersimme luntteja erilaisiin paikkoihin. Olimme hieman hermostuneita, joten hetkeä ennen lavalle nousemista kuiskasin jotain Jennin korvaan. Esitys meni lopulta hyvin, Kela pohjustaa.

– Kysymys kuuluu: mitkä olivat taikasanat, jotka kuiskasin Jennille? En usko, että kukaan arvaa oikeita sanoja, mutta veikatkaa silti, muusikko pyytää.

Katso kuva myös tästä.

Maanantaiaamuna Kela paljasti, mitä hän Vartaiselle supatti. Vastauksia hän oli saanut satoja, mutta kukaan fani ei ollut arvannut oikein.

– Tämä nolottaa minua. Vastauksistanne päätellen uskotte minun olevan huomattavasti viisaampi kuin mitä oikeasti olen. Kuiskaamani lause kuului: "Mua kusettaa ja pierettää", Kela paljastaa.

Jännitätkö esiintymistä? Mitä keinoja käytät esiintymisjännityksen lieventämiseen? Kerro alla olevassa kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    2. 2

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    5. 5

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    6. 6

      Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

    7. 7

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Kiinalaisalukset Helsinkiin vierailulle – osallistuvat ensin sotaharjoitukseen Venäjän kanssa

    10. 10

      Saako ravintolassa imettää? Turkulaisbaari ohjasi imettävät äidit vessaan, ja someraivo kuohahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    2. 2

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    5. 5

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    6. Näytä lisää