Signe, Varma

Viihde

Tositv-tähden outo kärhämä: syyttää Uber-kuskia ”melkein raiskaamisesta”

Julkaistu:

raiskaussyytös
Tositv-tähti Farrah Abraham syyttää Uber-auton kuljettajaa vakavilla syytöksillä.
Yhdysvaltalainen tositv-tähti Farrah Abraham, 24, kertoi Radaronline-viihdesivuston mukaan kuluneella viikolla omassa podcastissaan, että hänet ”melkein raiskattiin” Uber-auton kuskin toimesta. Saman sivuston mukaan Abraham paljasti, että hän on tallentanut koko tilanteen todistusmateriaalina videolle ja aikoo ”viedä yhtiön vastuuseen” tapahtuneesta.

Abrahamilla oli tilanteessa turvanaan ja todistajanaan poikaystävä Simon Saran. Tilanne tapahtui ilmeisesti New Yorkissa Long Islandilla kahden aikaan aamuyöllä. Ensin Saran oli kertomuksen mukaan ”heittänyt kuskin ikkunaan”, mikä oli auttanut Abrahamin pois tilanteesta.

Abrahamin mukaan ”persialainen tyyppi” kuitenkin seurasi häntä autolta, jonka jälkeen poliisit puuttuivat peliin.

Tv-tähti aikoo syyttää Uber-kuljettajan lisäksi myös yhtiötä, joka on hänen mukaansa vastuussa tällaisen rikollisen toiminnan mahdollistamisesta.

Uber-yhtiön kommentti tilanteeseen on kuitenkin sisällöltään sangen päinvastainen kuin Abrahamin tarina. Radarin haastatteleman edustajan mukaan kyseiseltä matkalta ei olekaan vastaanotettu valitusta Abrahamin osalta. Sen sijaan kuljettaja on lähettänyt tilanteesta valituksen yhtiölle.

– Tarkistamme aina kaiken palautteen läpi ja otamme vakavasti turvattomuuteen liittyvät väitteet ja tutkimme ne perin pohjin, edustaja kommentoi Radarin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    5. 5

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    6. 6

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

    7. 7

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    8. 8

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    9. 9

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    10. 10

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    5. 5

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    6. Näytä lisää