Soini, Veini

Viihde

Vieläkö muistat Living in the Western Worldin vuodelta 1981? - Paul Oxley's Unit tekee paluun – katso uusi musiikkivideo

Julkaistu:

Comeback
Paul Oxley's Unit oli luultavasti Suomen suosituin yhtye kesästä 1981 syksyyn 1982.
– Tuore singlelohkaisu The Prisoner kertoo eristyneisyydestä ja elämää ympäröivien asioiden vankina olemisesta, Paul Oxley kertoo.

Uudella Black Gold -albumilla kuuluu uudistunut ja moderni Paul Oxley's Unit maustettuna tutuilla 80-luvun popsoundeilla.

Edellisen studiolevyn julkaisusta on kulunut 20 vuotta.

– Black Gold kappaleen nimellä viitataan öljyyn, mutta mielestäni se on yleinen termi fossiilisille polttoaineille ja kestämättömälle elämäntavalle, johon olemme lukkiutuneet.

– Hallow fields kertoo paikasta, jossa kävin usein lapsena kalassa Manchesterissa. Se oli vain pieni lampi, mutta kuin paratiisi alueen lapsille.

Vaikka albumin teksteissä käsitellään yksipuolista rakkautta, lapsuudesta aikuisuuteen kasvamista, siitä kuinka internet on ikkuna sekasortoiseen maailmaan ja kuinka ihmisrodun on vaikea elää rauhassa keskenään, ei sympaattisena tunnettu bändi ole suinkaan sukeltanut synkkyyden syviin syövereihin.

Kuuntelijoiden suosikiksi noussut Helsinki Town on yhdistelmä tarttuvaa jalkapallohymniä ja irlantilaishenkistä hilpeää juomalaulua ja onkin yksi keikkojen kohokohtia, Paul Oxley kertoo.

Paul Oxley's Unit oli 80-luvun alkuvuosina yksi Suomen suosituimmista bändeistä.

Debyyttialbumi Living in the western world myi platinaa ja kappaleet Spanish Bars ja Terry's Inside dominoivat poplistoja.

Paul Oxley's Unit lähtee maaliskuussa uuden levyn julkaisun myötä kiertueelle.

Virallinen levynjulkistuskeikka on Helsingin Sokos Hotel Presidentissä lauantaina 19.3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    4. 4

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    5. 5

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    6. 6

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    7. 7

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    10. 10

      ”Meillä ei ole paljon aikaa”– YK:lle varoitus sodankäynnin kolmannesta vallankumouksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    4. 4

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    5. 5

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    6. Näytä lisää