Mervi

Viihde

Lady Gaga raiskattiin 10 vuotta sitten – kärsii edelleen kroonisesta kivusta

Julkaistu:

Academy Awards
Lady Gaga kertoi omista kauhukokemuksistaan.
Lady Gaga esitti Oscar-gaalassa kappaleen Til It Happens to You dokumentti-elokuvasta The Hunting Ground. Elokuva käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä amerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Kappale on omistettu kaikille niille, jotka ovat kärsineet seksuaalisesta väkivallasta.

Gaga tietää mistä laulaa, sillä hän on itse kärsinyt seksuaalisen väkivallan aiheuttamista kivuista viimeisen vuosikymmenen ajan.

– Tunnen edelleen fyysistä kipua. Ja se kipu johtuu siitä lamaannuttavasta pelosta, jota olen kokenut melkein 10 vuotta, Gaga kertoi Elvis Duranin aamushow’ssa.

Gaga raiskattiin hänen ollessaan 19-vuotias.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kun jotain traumaattista tapahtuu, aivosi yrittävät työntää sen pahuuden taka-alalle. Mutta kehosi ja kudoksesi muistavat kaiken.

Vaikka Gaga onkin puhunut kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta, on aihe usein lakaistu maton alle.

– Minut raiskattiin kun olin nuori tyttö. En kertonut siitä kenellekään. Joskus aloin puhumaan aiheesta haastattelussa, mutta aihe vaiettiin aina. Kukaan ei sanonut koskaan mitään ja minusta etsittiin muita juorujen aiheita. Minusta tuntui, etteivät ihmiset välitä minusta, eivätkä tästä aiheesta.

Gaga piti pitkään tapahtumia omana vikanaan.

– Häpesin sitä, mitä tapahtui. Pidin aina raiskausta omana vikanani. Minulla on kaikki tarvittava valta maan päällä selvittää asia itselleni, mutta en silti päässyt siitä yli.

Gaga oli hyvin hermostunut ennen esiintymistään Oscar-gaalassa, mutta tavattuaan muita seksuaalisen väkivallan uhreja, laulaja koki sellaista hyväksyntää, jota hän ei ollut koskaan ennen kokenut.

– Oscareissa se tapahtui. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen tunsin itseni ihmiseksi. Minun ei tarvinnut enää piilotella kokemustani. Minun ei enää tarvinnut hävetä sitä, mitä minulle tapahtui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    6. 6

      12-vuotias elossa raunioissa – Meksikon järistyksen pelastajat yrittävät epätoivoisesti löytää tytön

    7. 7

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    8. 8

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    9. 9

      Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissa Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

    10. 10

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    6. Näytä lisää