Ritva

Viihde

Valikko

Sampo Kaulanen esittelee kotinsa: ”Matkalaukut aina lähtövalmiina”

Julkaistu:

Kotiesittely
Suomen kuuluisimman kyläkaupan kauppias Sampo Kaulasen koti Jounin kaupan tontin reunassa olisi vieläkin sohvaton poikamiesboksi ilman vaimon patistusta.
Kaulasta naurattaa esitellä Äkäslompolon kaksiotaan. Syynä on se, että kun Kaulanen paluumuutti kuntaan vuonna 2005, asuinpaikka löytyi vanhempien paritalon toisesta päädystä. Ja muutettuaan Kaulasella oli mielessä vallan muut asiat kuin sisustaminen:

– Kun toin Diili-ohjelmaa tehdessä tapaamani Mintun tänne ensimmäistä kertaa, eihän täällä ollut edes verhoja ikkunoissa. Eikä sohvaa, eikä tuota ruokapöytääkään. Joku jakkara tässä olohuoneessa oli, että pystyi televisiota katsomaan, Kaulanen kertoo poikamiesajastaan ennen kuin tapasi vaimonsa Michele Murphy-Kaulasen.

Sampolla ja Minttu-vaimolla on toinen koti Tampereella, jossa Minttu-vaimon kaksi tytärtä 15-vuotias Jasmin ja 10-vuotias Jade asuvat. Äkäslompolossa asuu Sampon 10-vuotias Jenriina-tytär. Mintun ja Sampon yhteinen tytär, 2-vuotias Rianna on Tampereella ja Äkäslompolossa noin puolet ja puolet.

Vanhemmat reissaavat kahden kaupungin väliä. Siitä kertoo Sampon tupakeittiön nurkassa olevat matkalaukut, jotka ovat aina lähtövalmiina.

Matka Lapin perukoilta Tampereelle sujahtaa useimmiten autolla.

– Kyllähän siinä välillä järki lähtee, mutta tämä on nyt näin. Näin toisella kierroksella sitä arvostaa sitäkin, että toinen ei ole koko ajan siinä vieressä, Sampo sanoo.

Katso videolta, miltä Sampon Ylläksen-kodissa näyttää.

Sampon haastattelu päivän Ilta-Sanomissa ja näköislehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Monacossa raju taistelu paalupaikasta: Räikkönen nopein kakkososiossa – Hamilton putosi jatkosta!

    2. 2

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

    5. 5

      IS seuraa Kultainen keihäs -kisaa – Pitkämäki avasi 83-metrisellä, Walcott pani paremmaksi

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Sofia Belórf verhosi tiukat kurvinsa viekoitteleviin alusasuihin – katso sinkkukaunottaren viettelevät kuvat!

    8. 8

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    9. 9

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    10. 10

      Maria päätyi asumaan Australiaan – talvia ei ole ikävä, mutta koti on kuin suoraan Suomesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    6. 6

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    7. 7

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    8. 8

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    9. 9

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    10. 10

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Monacossa raju taistelu paalupaikasta: Räikkönen nopein kakkososiossa – Hamilton putosi jatkosta!

    2. 2

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

    5. 5

      IS seuraa Kultainen keihäs -kisaa – Pitkämäki avasi 83-metrisellä, Walcott pani paremmaksi

    6. Näytä lisää