Varpu, Vaula

Viihde

Jannan ja Junon liitto solmittiin katolisin menoin – kirkkoherra kertoo: ”Avioliitto on purkamaton”

Julkaistu:

avioero
Janna Hurmerinta ja Juno kävivät katolisen kirkon järjestämän avioliittokurssin ennen häitään.
Vain muutaman kuukauden avoliiton jälkeen eroavat laulaja Janna Hurmerinta ja rap-muusikko Jon ”Juno” Korhonen juhlivat elokuussa häitään katolisin menoin. Vantaan käräjäoikeudesta vahvistetaan IS:lle Jannan hakeneen yksin avioeroa.

Katolisuus on Jannan italialaisen äidinäidin peruja, ja vaikka laulaja ei koe itseään kovin uskovaiseksi, halusi hän kunnioittaa isoäitinsä muistoa. Jon kasvoi ortodoksiperheessä, mutta on kuvaillut itseään ateistiksi.

Vantaan käräjäoikeudesta vahvistetaan IS:lle Jannan vieneen yksin avioerohakemuksen käräjäoikeuteen 19. helmikuuta.

Ennen avioliiton solmimista muusikkopariskunta kävi katolisen kirkon pitämän neljä kuukautta kestäneen avioliittovalmennuksen. Helsingin Pyhän Marian seurakunnasta kerrotaan, että Helsingissä avioliittovalmennus järjestetään kerran vuodessa, ja se alkaa aina vuoden alussa. Perhekeskeisyys on yksi katolisen kirkon perusarvoista ja tämän vuoksi avioeroon suhtaudutaan kielteisesti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kirkkoherra Rafal Czernian mukaan katolisen kirkon järjestämällä avioliittokurssilla korostetaan avioliiton teologista merkitystä sekä keskustellaan perhe-elämästä. Tärkeää on myös avioliittoon liittyvä kirkon moraalioppi.

– Avioliitto on erittäin tärkeä sakramentti. Jos on kerran pätevästi solmittu avioliitto, niin se on purkamaton. Avioliitto on koko elämänikäinen, Czernia painottaa.

Käytännössä purkamaton avioliitto tarkoittaa sitä, että katolinen kirkko katsoo pariskunnan olevan avioliitossa koko loppuelämänsä. Katolisin menoin ei voi enää solmia uutta avioliittoa.

– Jos avioeroa hakeva pariskunta saa maistraatissa lausunnon erosta, katoliselle kirkolle se ei merkitse mitään, Czernia kertoo.

Jutun videolla Janna kertoo kuinka Juno kosi häntä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  4. 4

    Dyykkarit iskivät luteiden saastuttamaan jätelavaan Espoossa – ”Toivotaan, että tilanne on nyt hallinnassa”

  5. 5

    Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  6. 6

    Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

  7. 7

    Liivijengiläisen hurja syytevyyhti: Vartija käskytti kirveellä uhannutta ryöstäjää, kun pakoautosta alettiin ampua

  8. 8

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Meksikon maanjäristys sai tulivuoren purkautumaan – todella synkkä arvio kuolonuhrien määrästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  3. 3

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  4. 4

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  5. 5

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  6. 6

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  4. 4

    Dyykkarit iskivät luteiden saastuttamaan jätelavaan Espoossa – ”Toivotaan, että tilanne on nyt hallinnassa”

  5. 5

    Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  6. Näytä lisää