Aija, Aava

Viihde

Valikko

Donald Trump pyysi Melania-vaimonsa numeroa ensitapaamisella – ollessaan treffeillä toisen naisen kanssa

USA:n presidentinvaalit
Tuleeko slovenialaisesta valokuvamallista Yhdysvaltain seuraava ensimmäinen nainen?
Entinen huippumalli Melania Trump, 45, on tottunut ylelliseen elämään kiinteistömogulimiehensä Donald Trumpin rinnalla. Nyt hän valmistautuu vastaanottamaan Yhdysvaltain ykkösnaisen valtikan.

Samaan aikaan kun maailmalla yritetään sopeutua ajatukseen Donald Trumpin mahdollisesta noususta republikaanien presidenttiehdokkaaksi, kasvaa kiinnostus myös Trumpin vaimoa Melaniaa kohtaan.

Jos Donald Trump, 69, tosiaan valitaan Yhdysvaltain presidentiksi, nousee Valkoisen talon ykkösnaiseksi Trumpin slovenialainen huippumallivaimo. Ylenpalttiseen elämään tottuneelle Melania Trumpille tämä ei kuitenkaan ole enää merkittävä tasonnousu, sillä pariskunnan ulkoiset puitteet ovat huippuluokkaa jo nyt.

Tästä todisteena Melania Trump esittelee suureellista elämäänsä kuvissa, joissa nähdään muun muassa Trumpien ylelliset New Yorkin -kodit Trump Towerissa Manhattanilla sekä valtavassa Seven Springs -maalaiskartanossa. Manhattanin-asunnon yliampuvuudesta kertonee se, että sen sisustuksen sanotaan jäljittelevän Versailles’n palatsia.

She's 24 years younger than Trump and has been accused of marrying for money.

Posted by Daily Mail on Friday, February 26, 2016

Daily Mailin julkaisemista kuvista käy ilmi, että miestään 24 vuotta nuorempi Melania Trump ei ujostele näyttää pariskunnan mahtailevaa tyyliä. Monet arvelevatkin Melania Trumpin naineen miehensä ensisijaisesti tämän jättiomaisuuden tähden, mutta rouva Trump vakuuttaa toisin.

– Hänen älykkyyteensä, hänen ällistyttävään älykkyyteensä, Melania Trump vastasi Daily Mailin mukaan, kun häneltä kysyttiin mihin hän ensimmäisenä ihastui miehessään.

Jos Donald Trumpin ”älykkyys” riittää viemään hänet Valkoiseen taloon, on se huikea saavutus sekä hänelle itselleen että Melania Trumpille, joka olisi ensimmäinen maahanmuuttajataustainen Yhdysvaltain presidentin vaimo lähes 200 vuoteen.

Melania Trump on pysytellyt enimmäkseen hiljaa miehensä vaalikampanjan aikana, mutta kuluneella viikolla hän vastasi toimittajien kysymyksiin.

– Kerron miehelleni mielipiteeni, Melania Trump sanoi Us Weekly -lehdelle.

– Joskus hän noudattaa niitä, toisinaan taas ei. Olenko aina samaa mieltä hänen kanssaan? En, ja kerron sen myös hänelle.

Rouva Trump vakuttaa, ettei ole nalkuttava vaimo. Kysymykseen onnellisen avioliiton salaisuudesta hän vastasi ytimekkäästi:

– Erilliset kylpyhuoneet.

Vaikka Donald Trump on suitsuttanut vaimonsa olevan ”loistava edustaja” Yhdysvalloille, pitää Melania Trump itse matalampaa profiilia ja korostaa olevansa ensisijaisesti äiti pariskunnan 9-vuotiaalle Barron-pojalle.

Politiikan asiantuntijat puhuvat ”Amerikkalaisen unelman” kuolemasta, kun yhä useamman tavallisen ihmisen mahdollisuudet taloudelliseen nousuun ovat umpikujassa. Vaatimattomissa oloissa entisen Jugoslavian alueella kasvanut Melania Trump on kuitenkin unelmansa saavuttanut.

Autokauppiaan tytär asui lapsuutensa hiljaisessa Sevrenican teollisuuskaupungissa. Lapsuudenystävät muistelevat, että Melanija Knavs – joka on Melania Trumpin alkuperäinen nimi – oli pitkä, laiha, hyväkäytöksinen ja ujo sekä tunnollinen arkkitehtuurin opiskelija.

Kun Melanija Knavs oli 17-vuotias, eräs valokuvaaja suostutteli hänet malliuralle, ja jo 18-vuotiaana hän työskenteli Milanossa ja Pariisissa ja poseerasi kuuluisille kuvaajille, kuten esimerkiksi Helmut Newtonille and Mario Testinolle.

Melania, joka kertoo puhuvansa viittä eri kieltä, otti itselleen saksalaiselta kuulostavan sukunimen ’Knaus’ ja muutti New Yorkiin vuonna 1996. Kaksi vuotta myöhemmin hän tapasi Donald Trumpin muotialan juhlissa. Melania oli 28-vuotias, Donald Trump puolestaan 52 ja juuri eronnut toisesta vaimostaan, näyttelijä Marla Maplesista.

Itä-Eurooppalaiset naiset näyttävät vetoavan Donald Trumpiin, sillä hänen ensimmäinen vaimonsa, Ivana, oli tsekkiläissyntyinen.

Vaikka Donald Trump olikin treffeillä toisen naisen kanssa, hän pyysi Melanian puhelinnumeroa heidän ensitapaamisellaan. Melania esitti vaikeasti tavoiteltavaa, ja pyysi Trumpia antamaan oman numeronsa. Sitten hän odotti kolme päivää ennen kuin otti yhteyttä. Pian sen jälkeen heistä muodostui pari.

Trumpit menivät naimisiin Palm Beachissa miljoona dollaria maksaneissa juhlallisuuksissa vuonna 2005. Melanialla oli yllään 100 000 dollarin arvoinen Diorin morsiuspuku. Heidän poikansa syntyi vuotta myöhemmin, ja Melaniasta tuli äitipuoli Trumpin neljälle aikuiselle lapselle.

Ystävät kuvailevat rouva Trumpia hiljaiseksi ja hyväntahtoiseksi, ja kertovat hänellä olevan rauhoittava vaikutus kiihkoilevaan aviomieheensä. Se ominaisuus saattaa osoittautua tulevaisuudessa erittäin tarpeelliseksi.

Lähteet: Daily Mail, US Weekly

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    7. 7

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    10. 10

      Näin estät lihomista tutkitusti: ”Tämänkaltainen syöminen auttaa painonhallinnassa sen, minkä ruokavalio pystyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. Näytä lisää