Alma

Viihde

Valikko

24-vuotias amerikkalaismissi kuoli järkyttävässä auto-onnettomuudessa

Julkaistu:

Tragedia
Entinen Miss Amerikka -kilpailija Cara McCollum menehtyi liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Vuonna 2013 Miss Amerikka -kilpailussa kisannut newjerseyläinen Cara McCollum kuoli maanantaina viikkoa aiemmin tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa. McCollum oli kuollessaan 24-vuotias. Asiasta uutisoi muun muassa Fox News.

McCollumin kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui viime viikolla, kun hänen ajamansa Mustang ajautui ulos Route 55 -moottoritieltä New Jerseyssä ja törmäsi puuhun. Törmäyksen jälkeen auto ajautui yhä syvemmälle metsikköön pyörien samalla ympäri ja osui vielä kahteen puuhun ennen kuin pysähtyi penkereeseen.

McCollum oli autossa yksin, eikä hänellä ollut onnettomuushetkellä turvavyötä. Hän sai onnettomuudessa vakavia vammoja.

Poliisin mukaan onnettomuuden syynä oli ylinopeus sekä märkä tienpinta, minkä takia McCollum menetti autonsa hallinnan moottoritiellä. Päihteillä ei poliisin mukaan ollut osuutta onnettomuudessa.

McCollum kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin Cooperin yliopistollisessa sairaalassa perheensä ympäröimänä. McCollumin perhe tiedotti asiasta Facebookissa.

– Rukoilimme jatkuvasti ihmettä ja uskomme, että jumala vastasi rukouksiimme. Vaikka toivomaamme ihmettä ei tapahtunut, se on ihme joka tapauksessa. Lopulta elinvuosien määrällä ei ole elämässä väliä, vaan elämällä vuosien aikana. Me kaikki kaipaamme häntä nyt, kun hän on poissa, McCollumin perhe kirjoitti Facebookissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    2. 2

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    3. 3

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Suomen pisin puu seisoo piilossa syvällä aarniometsässä Päijät-Hämeessä – ”Todellinen valioyksilö”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    8. 8

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    9. 9

      Vappu Pimiä julkaisi harvinaisen kuvan lapsistaan – ”Voi, miten isoja neitejä”

    10. 10

      Sihisevä ääni paljasti Helsingin Kalliossa ahkeroineen Molotow-töhrymiehen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    3. 3

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    4. 4

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    10. 10

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    2. 2

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    3. 3

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Suomen pisin puu seisoo piilossa syvällä aarniometsässä Päijät-Hämeessä – ”Todellinen valioyksilö”

    6. Näytä lisää