Olli, Olavi

Viihde

Franzén ja Pääkkönen HBO:n Vikings-sarjan kuvauksissa Irlannissa – IS paikalla: ”Ihmiset pyörittelevät päätään, että mitä tonttukieltä me puhutaan”

Julkaistu:

Vikings
Ilta-Sanomat tapasi Vikings-suursarjan neljännen kauden suomalaistähdet Irlannin Ashfordissa ja seurasi sarjan kuvauksia.
Tunnin ajomatkan päässä Dublinista etelään tulee vastaan tyypillisiä pieniä irlantilaistaajamia, joissa ei ole juuri muuta kuin pieni pääkatu ja muutama talo.

Wicklow’n maakunnassa sijaitsevassa Ashfordin kylässä kohoaa kuitenkin muutakin: iso studiokompleksi, jonka sisään ja taakse on pystytetty vanhaa viikinkikylää ja muita lavasteita.

Täällä vastaan tulevat myös suomalaisnäyttelijät Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen, jotka ovat kuvanneet menestykseksi osoittautuneeseen historialliseen Vikings-suursarjaan neljännen kauden uusia jaksoja viime kesästä lähtien. Suomessa Sub on esittänyt sarjan aiempia kausia nimellä Viikingit.

Ensivaikutelma on mykistävä: molempien leuassa kasvaa tuuhea risuparta, ja Pääkköset vaaleat kutrit on ajeltu kokonaan toiselta sivulta.

– Joo, koko työryhmällä on naisia lukuun ottamatta aika muhkeat karvat, Pääkkönen virnistää.

Työpäivän pituus 14–15 tuntia

Pääkkönen näyttelee sarjassa Halvdan Mustaa, väkivaltaista viikinkisoturia. Vieressä istuva Franzén esittää hänen isoveljeään, Harald Kaunotukkaa, joka taistelee sarjan pääviikingin, Travis Fimmelin esittämän Ragnarin, kanssa Norjan kuninkaan paikasta.

Franzénin työt Irlannissa alkoivat toukokuussa ja Pääkkösen kesäkuun alussa. Ashfordissa heitä odottivat jättimäiset lavasteet ja kohtaukset, joissa sadan viikingin näkeminen samassa paikassa ei ole harvinaisuus.

Työpäivän tyypillinen pituus täällä on 14–15 tuntia. Haku Dublinin kimppakämpältä on jo ennen aamuviittä.

Studiolle tai kuvauspaikalle tullaan aamuyöstä. Kämpälle tullaan illalla kahdeksalta. Seuraavana aamuna sitten sama uudestaan.

– Studiolle tai kuvauspaikalle tullaan aamuyöstä. Maski ja puvustus vievät puolitoista tuntia. Kuvauspäivät ovat pitkiä ja maskien poisto vie sen jälkeen oman aikansa, Pääkkönen kuvailee.

– Kämpälle tullaan illalla kahdeksalta, minkä jälkeen pitäisi jaksaa käydä vähän urheilemassa. Seuraavana aamuna sitten sama uudestaan.

Ei muita töitä ennen maaliskuun puoliväliä

Kuvauspäivien määrä viikossa riippuu siitä, kuinka paljon Harald ja Halvdan esiintyvät kussakin jaksossa. Franzén ja Pääkkönen eivät saa paljastaa yksityiskohtia etukäteen, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että heidän roolinsa ovat sarjassa mittavia.

– Kesällä oli tiukka kuvausrypistys. Sen jälkeen ollaan päästy vähän hengähtämäänkin, Pääkkönen kertoo.

Vapaapäivinä voi hoitaa omia projekteja, mutta muita töitä he eivät voi tehdä ennen kuin neljännen kauden kuvaukset päättyvät maaliskuun puolivälissä.

– Tämä on varmaan pisin työsuhteeni, mikä on onni ja kirous. Freelancer-näyttelijänä pitää olla koko ajan liikkeessä, mutta kaiken työn painamisen jälkeen tällainen on erittäin tervetullutta, Franzén kiittää.

Franzén on huomannut vakituisen työn tuntuneen vapauttavalta.

Minulla ainakin jytää niin paljon uusia ajatuksia mielessä, että se jeesaa monessa asiassa.

– Kyse ei ole siitä, että luominen tyssäisi tai että tässä jäisi lilluttelemaan johonkin tyytyväiseen viikinkimaailmaan. Minulla ainakin jytää niin paljon uusia ajatuksia mielessä, että se jeesaa monessa asiassa.

Franzén Ranskan-kodista: ”Oikein hyvä systeemi”

Taukopäivinä Franzén on muun muassa valmistellut toisen pitkän elokuvansa ohjaamista.

Pidemmillä lomilla kaksikko on matkustanut kotiin, Pääkkönen Helsinkiin ja Franzén Etelä-Ranskaan Marseillen suunnalle, jossa hän on asunut vaimonsa Irina Björklundin kanssa kolmisen vuotta.

Irina on rakentanut kivijalkaa Ranskaan jo pidempään.

– Irina on asunut Ranskassa lapsena ja rakentanut sinne kivijalkaa jo pidempään. Se on muotoutunut tosi mukavaksi paikaksi asua minullekin, vaikka ranskan kieli on vielä vähän heikoissa kantimissa.

Toisin kuin pariskunnan edelliseen asuinpaikkaan Kaliforniaan, Etelä-Ranskaan pääsee lentäen muutamassa tunnissa. Se on helpottanut sekä isovanhempien kyläilyä että Franzénin omia töitä.

– Irlannin ja Ranskan väli on vähän kuin muutaman tunnin bussimatka, ja Suomeenkin pääsee kivuttomasti. Sieltä pääsee hetkessä moneen kulttuuriin, maahan ja tunnelmaan.

Sekään ei haittaa, että työ Irlannin pikkukylässä ja vapaa-ajat kotona Ranskassa on tuonut elämään rauhallisuutta.

– Iso osa omasta työstäni on kirjoittamista ja uusien tarinoiden tekemistä, joten pystyn keskittymään hyvin niihin asioihin. Tämä on oikein hyvä uusi systeemi, Franzén tiivistää.

Tupareita Dublinin kimppakämpässä

Pääkkösen on pitänyt vapaapäivinä kiireisenä hänen ja kansanedustaja Antero Vartian Hernesaarenrantaan rakennuttama yleinen sauna. Osasta Vikings-näyttelijöistä on tullut ystäviäkin: Pääkkönen toi Flokia esittävän Gustav Skarsgårdin ja Björniä näyttelevän Alexander Ludwigin viime kesänä Helsinkiin tutustumaan saunaprojektiin.

Omalla tavallaan Dublinkin tuntuu kodilta.

– Omalla tavallaan Dublinkin tuntuu kodilta. Tämä on sellainen home-away-from-home, Pääkkönen kuvailee.

Dublinin kimppakämpässä on järjestetty jo muutamat tuparitkin.

– Meillä on käynyt varmaan valtaosa sarjan näyttelijöistä kylässä, Pääkkönen kertoo.

Sarjassa Franzénin ja Pääkkösen suomalaisuus ei pitäisi näkyä millään tavalla muuten kuin yleisenä pohjoismaisuutena.

– Suomalaisuus näkyy täällä vain silloin, kun me Jasperin kanssa uristaan suomeksi kahdenkeskisiä asioita kulisseissa tai maskissa. Ihmiset pyörittelevät päätään, että mitä tonttukieltä me oikein puhutaan, Franzén naurattaa.

Vikings-sarjan neljännen kauden jaksot alkavat HBO Nordic -nettipalvelussa perjantaina 19. helmikuuta.

Ota kantaa

Aiotko seurata Vikings-sarjan neljättä kautta?

Kyllä, ehdottomasti. 54% Haluaisin, mutta en tilaa HBO Nordicia. 31% En. 15%
Ääniä yhteensä 6313

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. 6

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    7. 7

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Kuvat kertovat kaiken Tommi Mäkisen ilosta – Toyotan suomalaiset kolmoisjohdossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. Näytä lisää