Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Odotettu paluu: Miljoonasateelta uusi levy ja musiikkivideo

Julkaistu:

Comeback
Sähköinen rouva maa -niminen albumi julkaistaan päivälleen 29 vuotta yhtyeen debyyttilevyn Pesuhuoneesta keittiöön ilmestymisestä.

Uusin singlelohkaisu on albumin nimikkokappale, syksyllä soi jo radioissa kappale nimeltään Intianpuuvillaa.

– Surun voi voittaa monella tavalla. Kappaleessa perheen isä ostaa sähkökitaran, antaa sille nimeksi Sähköinen Rouva Maa, ja haluaa opetella soittamaan Sarabanden, espanjalaisen tanssimelodian, selviytyäkseen vaimonsa kuolemasta. Näkökulmahenkilö on yksi perheen lapsista, jotka ajautuvat isän käytöksen myötä elämään energiajuoman ja tarjouspiirakoiden voimalla ja pitämään huolta kompuroivasta isästään, Heikki Salo kertoo singlestä.

Mikä oikeuttaa bändin, joka on jo kerran luovuttanut, lyönyt hanskat tiskiin ja lopettanut, nousemaan uudestaan lavalle? Eikö kaikki jo sanottu ja annettu? Eikö kaikki jo koettu ja nähty?

– Lähdin pitkin hampain mukaan Ylen We Want More ohjelmaan vuonna 2013. Tai ehkä en niin pitkin hampain, mutta vakaasti päättäneenä, että tähän se sitten nyt jää, Salo kertaa.

– En paljon perusta nostalgiabändeille. Minusta musiikin pitää olla tuoretta ja sen esittäjien innostuneita. Iällä ei niinkään väliä. Halusin tehdä telkkariohjelman, ja sitten unohtaa koko homman.

Miljoonasade oli kasarin loppupuolella ja ysärin alkupuolella huipussaan.

– Olimme yhtä aikaa älykköbändi, keikkakone ja nuorisobändi. Olimme niitä harvoja, ellei ainut bändi, joka keikkaili sekä yliopistoklubeissa että 15-vuotiaiden tanssilavoilla.

– Se oli hienoa, loisteliasta. Se antoi voimaa. Ja sillä voimalla menimme pitkään eteenpäin, kunnes alkoi väsyttää.

– Aluksi rupesimme terapoimaan itseämme erikoisproggiksilla. Soitimme veden alla ja kuumailmapallossa. Mutta lopulta siinä vain kävi niin kuin laulussamme Rakkaus ja maantie sanotaan: maantie väänsi meidät irti sieluistamme.

– Oltiin ulalla. Olimme kuitenkin sen verran terveitä, että lopetimme. Mutta kuinka ollakaan, me teimme viime vuonna paluun. Kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen vanha remmi tuntui kipakalta. Minä käänsin takkini niin että pölisi.Soitimme pitkiä kahden tunnin mittaisia keikkoja. Kansanjuhlia ne oikeastaan olivat. Kesällä aloimme suunnitella albumin äänittämistä. Ideoista ei ollut pulaa, Salo jatkaa.

Pian ilmestyy 12 uutta Miljoonasadelaulua. Studiossa hääräili iloinen bändiporukka.

– Teimme laulun Rokkarin luu, joka kertoo vinttikomeroon kätketyistä bootseista ja intohimosta . Siipien tiet sai alkunsa matkahuollosta ja muuttolinnuista, Rakkaus on kuu aamuöisestä sohvahetkestä rakkaimman kanssa. Runoilija II kertoo siitä runoilijanretaleesta joka nuoruudessaan kunnostautui kaatamalla kaverin kitaraan kaljaa. Tänään hän kertoo kuulijoilleen runoutensa salaisuuden.

– Totesimme studiossa, että me soitamme paremmin kuin koskaan. Olemme innostuneempia kuin koskaan ja kun kuuntelette Sähköinen Rouva Maa albumin, ymmärrätte, että teemme parempia biisejä kuin koskaan. Teemme parempia keikkoja kuin milloinkaan.

– Siinä meidän oikeutemme, Heikki Salo toteaa.

Kiertuepaikkakuntia:

11.03 Kotka, Amarillo

18.03 Lahti, Möysän Baari

19.03 Jyväskylä, Lutakko

24.03 Valkeakoski, Waltikka

25.03 Joensuu, Kerubi

26.03 Kuopio, Henrys Pub

27.03 Turku, Klubi

01.04 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

02.04 Tampere, Klubi

09.04 Helsinki, Virgin Oil

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    5. 5

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    6. 6

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    7. 7

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    8. 8

      Toppilan puukottaja löi kaveriaan 40 kertaa puukolla – marssi pari päivää myöhemmin poliisiasemalle

    9. 9

      HS: Näin paistat täydellisen pihvin – kemisti: ”pinnat kiinni” -tapa on tuulesta temmattu

    10. 10

      Venäläiset valitsivat kaikkien aikojen merkkihenkilönsä: Putin nousi kakkoseksi, Stalin yhä ykköspaikalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    6. 6

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    5. 5

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    6. Näytä lisää