Urpo

Viihde

Valikko

Anitra Ahtola Annalle missiajoistaan: ”Alusvaatteissa keimaileva nainen ei ole mielestäni hyvä esikuva nuorille”

Julkaistu:

ex-missi
Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi vuonna 1996 Anitra Ahtola muistelee missiaikojaan Anna-lehden haastattelussa.
Tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola kertoo Annalle ajautuneensa kauneuskilpailuihin sattumalta. Marjo Sjöroos houkutteli hänet osallistumaan osakilpailuun ja Ahtola ajatteli missikisojen tuovan hänelle lisää töitä.

Hän sijoittui kisoissa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Omaa missiaikaansa hän muistelee lämmöllä, mutta missimaailma yleisesti saa Aholan mietteliääksi.

– Missikisoissa minua mietitytti erityisesti naisten esineellistäminen. Mallina ja tanssijana olen tottunut olemaan esillä, mutta aina roolini tai esittelemieni vaatteiden suojissa. Missinä aina edustin uimapuku päällä itseäni. Minua inhotti missikiertueen iltanäytökset, joiden katsomoissa istui humalaisia miehiä. Soitin kesken kiertueen ystävälleni ja sanoin haluavani jättää leikin kesken. Vähäpukeisena keikistely pikkutunneilla baarissa ei tuntunut omalta jutultani, hän sanoo Annalle.

Ahtola kertoo suhtautuvansa luontevasti vähäpukeisuuteen ja alastomuuteen, mutta hän ei pidä vähäpukeisena esiintyviä naisia hyvänä esikuvana nuorille.

– Suhtaudun edelleen ristiriitaisesti missimaailmaan. Alusvaatteissa ja korkokengissä keimaileva nainen ei ole mielestäni hyvä esikuva nuorille, hän kertoo ja kehuu kauneusihanteen menneen viime vuosina urheilulliseen suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    2. 2

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    7. 7

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    8. 8

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    9. 9

      BBC: Britannian poliisi ei jaa enää tietoja USA:n kanssa – syynä tietovuodot medialle: ”Olemme todella raivoissamme”

    10. 10

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    2. 2

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää