Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Koko Hollywood arvuuttelee Liam Neesonin uutta rakasta – kertoi seurustelevansa ”todella kuuluisan” naisen kanssa

Julkaistu:

romanssi
Seitsemän vuotta sitten leskeksi jäänyt Liam Neeson paljasti löytäneensä uuden rakkaan. Koko Hollywood villiintyi arvuuttelemaan naisen henkilöllisyyttä.
Liam Neeson paljasti irlantilaislehden haastattelussa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Neesonin vaimo Natasha Richardson menehtyi traagisessa lasketteluonnettomuudessa 2009, jonka jälkeen surunmurtama Neeson on pysytellyt pääosin sinkkuna.

Neesonin, 63, paljastus uudesta naisystävästä on saanut aikaan valtavan huhumyllyn, sillä näyttelijä kertoi seurustelevansa ”uskomattoman kuuluisan” naisen kanssa.

– Minä vain nolaan hänet, jos kerron, kuka hän on. Hän on uskomattoman kuuluisa, Neeson kertoi irlantilaislehti Sunday Independentin haastattelussa.

¨

Useat yhdysvaltalaislehdet kirjoittavat, että Neeson luultavasti vitsaili kuvaillessaan uuden naisystävänsä olevan julkisuudesta tuttu henkilö. Se ei ole estänyt ihmisiä arvuuttelemasta uuden rakkauden henkilöllisyyttä.

Villeimpien huhujen mukaan Neeson seurustelisi Twilight-hittielokuvista tutun Kristen Stewartin, 25, kanssa.

Daily Mail huomauttaa, että Neeson on yleensä tavannut naisystävänsä töiden kautta, ja hän on seurustellut mm. vastanäyttelijöidensä Julia Robertsin ja Helen Mirrenin kanssa.

Neesonin ja Stewartin yllätysromanssista alettiin huhuta, kun viihdesivusto Jezebel kirjoitti Neesonin viettäneen iltaa neyuorkilisessa Tao-ravintolassa. Stewartin tiedetään olleen samaan aikaan samassa kyseisessä ravintolassa. Muuta todistusaineistoa Neesonin ja Stewartin romanssista ei tiettävästi ole olemassa.

Koska romanssiväitteet Stewartiin ovat niin hataralla pohjalla, on esimerkiksi Daily Mail julkaissut sivuillaan omat veikkauksensa Neesonin naisystävästä ja siitä, millä todennäköisyydellä kukin naisista seurustelisi Neesonin kanssa. Daily Mailin mukaan muita potentiaalisia morsioita Neesonille olisivat esim. näyttelijät Susan Sarandon, Uma Thurman, Halle Berry, Charlize Theron, Diane Lane, Barbra Streisand ja Meg Ryan.

Ota kantaa

Kuka sopisi Liamille parhaiten?

Kristen 11% Susan 16% Uma 9% Halle 7% Charlize 16% Diane 23% Barbra 6% Meg 6% Joku muu, kuka? 6%
Ääniä yhteensä 6165

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    8. 8

      Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

    9. 9

      Sebastian Vetteliltä vahva vihje ensi kauden suunnitelmista

    10. 10

      NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – monta uutta suomalaista seurojen haaveihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. Näytä lisää