Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Yhdysvaltain vihatuin mies yritti estää Kanye Westin albumin julkaisun – tarjosi 9 miljoonaa euroa levystä

Julkaistu:

rap-tähti
Liikemies Martin Shkreli esitti Kanye Westille erikoisen tarjouksen.
Kanye Westin uutuusalbumin The Life of Pablon julkaisua yritettiin estää yllättävältä taholta, kertoo Complex-sivusto. Liikemies Martin Shkreli ilmoitti Twitterissä tarjoavansa Westille lähes 9 miljoonaa euroa räppärn The Life of Pablosta. Shkrelin tarkoituksena oli estää albumin julkaisu.

– Olen ollut suuri faninne jo vuosien ajan. Kirjoitan teille toiveenani suostutella teidät olemaan julkaisematta tulevaa albumiamme. Sen sijaan, että julkaisisitte albuminne miljoonille faneillenne, niin myisitte albumin minulle 9 miljoonan euron hintaan. Uskon, että te ja yhteistyökumppaninne pidätte tästä tarjouksesta, Shkreli kirjoitti Westille Twitterissä julkaisemassaan kirjeessä.

Shkreli kertoi Twitterisssä, että lakisyistä hänen esittämänsä tarjouksen pitäisi vähintään viivästyttää Westin albumin julkistusta.

West ei vaikuttanut kiinnostuneelta Shkrelin tarjouksesta, mutta mies ei luovuttanut.

– Viime hetket hyväksyä tarjoukseni, Kanye. Saanko ostaa albumisi, jotta sitä ei julkaistaisi? Shkreli maanitteli.

Kovasta yrityksestä huolimatta Kanye Westin The Life of Pablo julkaistiin viikonloppuna.

Amerikan vihatuin mies

Shkrelin tempaukset ovat nostaneet hänet aikaisemminkin otsikoihin. Viime vuonna liikemies nousi Yhdysvaltain vihatuimmaksi mieheksi. kun hän nosti lääkefirmansa autoimmuunisairauksien hoitoon käytettävän lääkkeen hintaa 12 eurosta 664 euroon per pilleri.

Shkrelin päätös nostaa lääkkeen hintaa nostatti valtavan vihamyrskyn sosiaalisessa mediassa, mutta uhmakas liikemies harmitteli julkisuudessa, ettei nostanut hintaa vielä suuremmaksi. Lopulta Shkreli joutui taipumaan ja tiedotti alentavansa lääkkeen hintaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    3. 3

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    4. 4

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    5. 5

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    8. 8

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    3. 3

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    4. 4

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    5. 5

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    6. Näytä lisää