Soini, Veini

Viihde

Elastinen paljastaa tv-ohjelmansa taustat: tämän vuoksi suostui palaamaan ruutuun

Julkaistu:

uutuusohjelma
Elastinen päätti kieltäytyä tv-ohjelmista, kunnes sai sellaiseen oman idean.
Räppäri Elastinen eli Kimmo Laiho nähdään maaliskuussa jälleen televisiossa. Hänen oma musiikki- ja viihdeohjelmansa Elastinen feat. alkaa 11. maaliskuuta MTV:llä.

– Se oli mun oma idea. Se lähti heitosta, kun oltiin saatu tehtyä Voicea (The Voice of Finland) kolme kautta ja Vain elämää pakettiin, niin sanoin, että nyt riittää. Telkkariohjelmat saa olla, ennen kuin mä saan pääkanavalle oman ohjelman, joka keskittyy musan tekemiseen. Ja sitten se vähän lumipallon lailla pyörähti liikkeelle, Laiho naurahtaa.

Hän kirjoitti formaatin yhdessä Tatu Ferchenin kanssa. Jokaisessa tunnin mittaisessa jaksossa Elastinen saa vieraakseen toisen huippumuusikon. Kahdessa päivässä he ideoivat ja tekevät kokonaan uuden biisin.

– Monissa muissa telkkarin musaohjelmissa esitetään ja versioidaan toisten biisejä. Idea oli alusta asti, että tehdään mun biisejä, joissa sitten toinen vierailee.

Laihon viime kesä meni ohjelman kuvauksissa. Yllätyksenä tuli, kuinka intensiivisiä kuvauspäivät olivat.

– Se valkeni mulle vasta kuvausten kuluessa, että mihin oltiin ruvettu. Viime kesänä jäi monta kaveria näkemättä.

Laiho päätti itse ohjelman vieraista, joita on yhteensä kymmenen.

– Tein vähän sellaisen toivelistan, että kenen kanssa olisi unelma tehdä biisi. Aikataulujen puitteissa saatiin just kaikki kenet haluttiin. Soitin ite kaikille ja pyysin mukaan.

Ensimmäisessä jaksossa Elastinen tekee biisin yhdessä vanhan ystävänsä Lauri Tähkän kanssa.

– Jakson teema on mulle veljeys, millaista artistien välinen veljeys voi olla. Meillä on 10-vuotinen kaverisuhde. Tähkä on toiminut mulle usein isovelihahmona.

Ensimmäisenä päivänä Tähkä vie Elastisen saareen, omaan piilopirttiinsä, jossa miehet saunovat, uivat, syövät ja puhuvat syvällisiä. Tähkä myöntää samaan aikaan rakastavansa, mutta myös vihaavansa musiikkialaa ja kertoo tarvitsevansa säännöllisin väliajoin totaalista vetäytymistä ihmisten ilmoilta.

– Me toimitaan tässä maassa sellaisella tasolla, että kaikki tuntee kasvot, niin se voi olla välillä liikaa, että haluaa sitten vetäytyä. Mutta mulle riittää se, että voi välillä olla kotihiirenä, Laiho vertaa.

Hän kertoo, että hyvä voimavara julkisuuden kanssa tasapainoiluun on lähipiiri.

– Se lähtee ystävistä. Mun lähipiiri toimii myös tällä alalla. Meillä on oma porukka ja toiset vetää alas, jos alkaa näyttää siltä, että alkaa keulia tai nousee hattuun. Se on ikään kuin vertaistukea. Ja ennen kaikkea, että ympärillä on myös sellaisia tyyppejä, jotka on tunteneet mut kaksivuotiaasta, kenen kanssa on koulut käyty. Ne kans uskaltaa sanoa, että hei Kimmo, älä mulle rupee.

Äiti ja muu perhe ovat myös läheisiä Laiholle.

– Perhe on tosi tiukka yksikkö. Siihen pystyy nojaamaan. Perhe on hyvä reality check, muistaa mistä tulee.

Seurustelukuvioistaan Laiho ei halua puhua. 34-vuotias mies ei kuitenkaan käy kieltämään, etteikö perheen perustaminen jossain vaiheessa tule ajankonhtaiseksi.

– Jossain vaiheessa kai Peter Paninkin on aikuistuttava, katsotaan. Mutta ei ole sen suhteen vielä mitään kiveen hakattu.

Laiho on saavuttanut urallaan monia unelmiaan. Oman tv-ohjelman lisäksi yksi unelma toteutui viime lokakuussa, kun Elastinen esiintyi kahtena iltana peräkkäin loppuunmyydylle Hartwall Areenalle.

– Kyllä täytyy sanoa, että kun tuota hallimeininkiä pääsi maistamaan syksyllä, niin kyllä areenahammasta kolottaa. Nyt kun näyttää siltä, että suomalainen yleisö arvostaa ja nauttii niistä yhtä paljon kuin me toteuttajat, niin siellä riittää kyllä vielä tehtävää ja tavoitteita.

Unelmissa olisi myös, että Elastinen feat. -ohjelmasta tehtäisiin toinenkin kausi.

– Unelmat liittyy tavoitteisiin, joita voi vielä saavuttaa. Ja ne kaikki ovat työllä saavutettavissa, se motivoi tähän hommaan.

Asenne sopii hyvin miehelle, joka on myös valittu 2013 positiivisimmaksi suomalaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää